Finago Procountor Tilitoimistopäivää odotellessa

26.09.2023

Syksy tuo perinteisesti monenlaisia koulutuksia ja tapahtumia. Yksi niistä jonne olen osallistunut jokaisen kerran on Tilitoimistopäivä jonka Finago järjestää. Tai pitäisikö sanoa Procountor. Järjestäjä on säilynyt samana mutta sen nimi on vaihtunut aika monta kertaa. Pian tätä Tilitoimistopäivää vietetään nyt jo 20. kerran, joten perinteestä voidaan tässä osallistumisessa puhua.

Vuoden 2022 Tilitoimistopäivä oli itselleni vähän erilainen kun olin mukana paitsi kuulijana myös puhujana. Sain puhua yleisölle riskienhallinnasta - se on yksi aiheista joista haluan puhua puhtaan talous- tai palkkahallinnon lisäksi.

Olen aikanaan puhunut paljonkin liveyleisölle paikan päällä, mutta korona vei tilaisuudet etätilaisuuksiksi enkä nykypäivänä kovin usein ole tehnyt koulutusta tai muutakaan puhumista muuta kuin kameran kautta.

Kun mietin tätä hetken, tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun olin puhumassa kunnon hybriditilaisuudessa. Olen puhunut isollekin yleisölle, isommallekin paikanpäällä olevalle yleisölle, mitä Tilitoimistopäivässä oli, mutta taisi olla ensimmäinen kerta kun puhuin tilaisuudessa jossa oli ns. ammattijuontaja.

Mukava kokemus ja hauska siinäkin mielessä että Mikon kanssa olen muussa yhteydessä ollut tekemisissä kun ystäviäni on ollut esiintymässä tv-ohjelmissa joissa Mikko on juontanut ja liven jälkeen on höpötelty porukalla.

Mielenkiintoinen kokemus oli seurata läheltä ammattijuontajan toimintaa puhujan näkökulmasta. Samalla pääsin kurkistamaan myös "kulissien" taakse siinä miten näitä tilaisuuksia tehdään.

Olen tehnyt monenlaisia koulutuksia ja käyttänyt puheenvuoroja erilaisissa tilaisuuksissa.
Oli mukava kokemus olla mukana toteutuksessa joka tehdään isommalla volyymillä. 

Vuoden 2022 Tilitoimistopäivä oli hybriditapahtuma, joten jokaisen oli otettava huomioon se että myös etäyhteyden päässä olevat kuulijat saivat hyvän kokemuksen tästä päivästä.

Siksi minutkin mikitettiin - mikä on aina vähän haasteellista pitkien hiusteni vuoksi. Mutta ammattitaitoinen henkilökunta hoiti hienosti myös sen puolen. 

Vuoden 2022 TIlitoimistopäivän puheenvuoro ei toki ollut ensimmäinen kerta itselleni, olen ollut puhumassa ennenkin vastaavassa tilaisuudessa. Silloin aihe koski Tikonia ja sen käyttöä. Kerroin miten minä käytän ohjelmaa, hyvin käytännönläheisesti vinkkejä antaen. Mutta tästä aiheesta en enää koskaan tule puhumaan - koska Tikonia ei enää ole. 

Tätä tekstiä kirjoittaessani, mielessä kävi pieni surullisuuden häivähdys, olisi niin upea juttu, että Tikon edelleen toimisi.

Sitä ei kuitenkaan kannata murehtia, vaikka lähes viikoittain tai ainakin vähintään kerran kuukaudessa minulla on Tikonia ikävä, etenkin sen tulosteita, jotka olivat kyllä sellaisia ettei nykyohjelmista tunnu yhtä monipuolisia tai itse muokattavia löytyvän.

Vuoden 2022 Tilitoimistopäivässä oli paljon muutakin kuin näissä kuvissa esiin tulee, mutta tällä kertaa kuvia tuli otetuksi pääosin siitä kun olin lavalla. Kiitos niistä mukana olleelle puolisolleni Hansille

Toki kävin myös kuvattavana kuvauspisteellä ja taisin tämän kuvan julkaistakin silloin somessa #rohkeastiyhdessä #yhdessärakennettu -tunnisteilla. 


Tällä viikolla Tilitoimistopäivä järjestetään 20. kerran.

Ohjelmassa on rinnakkaispuheenvuorojen osuus, ei enää eri ohjelmistoille kuten joskus, vaan palkkahallinnon osaajille oma osuutensa. 

Myös yhteistyöohjelmistojen ja -tahojen ständejä on monia ja mielenkiinnolla odotan heidän osastoihinsa tutustumista.

Varsinaista ohjelmaa selattuani odotukseni varsinaiselle ohjelmalle ovat myös korkealla, mukana on sisältöasioiden oikeiden asiantuntijoiden puheenvuoroja ohjelmistoista kertovien puheenvuorojen lisäksi.

Palataan tämän vuoden Tilitoimistopäivään ja sen tunnelmiin myöhemmin - nyt kun en itse ole puhumassa, ehdin keskittymään muuhunkin myös kuvien kautta.

Mukavaa syksyä - nähdäänhän me Tilitoimistopäivässä torstaina?

Riikka