KLT- ja PHT-risteily 17.9.2015 - 19.9.2015

20.09.2015

Talous- ja palkkahallinto on ala joka kehittyy koko ajan. Siksi myös alalla työskentelevien on kehitettävä itseään ja osaamistaan koko ajan. Henkilökohtaisesti uskon koulutukseen, kun se on hyvää. Pelkkä koulutuksessa istuminen ei auta ketään, ellei koulutuksen taso ole sellainen, että se kehittää osaamista. Mutta on myös tärkeää osallistua koulutustapahtumiin joissa tapaa saman alan ihmisiä. Keskustelemalla ja ajatuksia sekä kokemuksia vaihtamalla saa lisää tietoa ja oppia oman osaamisen tueksi. Vuosittain järjestettävä KLT-risteily on juuri tällainen tapahtuma parhaasta päästä, tämän vuoden risteily on jo 15. Olen osallistunut jokaiseen enkä yhtäkään osallistumistani ole katunut, jokainen on ollut osallistumisen arvoinen. Tänä vuonna PHT-risteily kokosi samalle laivalle jo toisen kerran mukaan osaavat palkanlaskijat. Se on upea juttu, olen niin ylpeä jokaisesta PHT-palkanlaskijasta.

Aamulla matkaan - Tervetuloa!

Klo 6 starttasi bussi Raumalta ja toi minut Helsinkiin, satamassa olivat ihanat Taloushallintoliiton ihmiset ottamassa meidät vastaan iloisesti hymyillen. Jo satamassa oli mukava tunnistaa tuttuja kasvoja. 

Luennot alkoivat, sekä KLT- että PHT-risteilyn yhteisellä osuudella Atlantis Palacen tiloissa. Toimitusjohtaja Juha Ahveniemi toivotti kaikki tervetulleeksi Procountorin tarjoaman kuohuvan kera, kiitos Prcountorille. Juha esitteli alkutervehdyksen jälkeen risteilyn puheenjohtajat, KLT-risteilyn puheenjohtajana toimi Kari Alhola, PHT-risteilyä veti Tarja Lindroth.

Juha Ahvenniemi, Kari Alhola ja Tarja Lindroth
Juha Ahvenniemi, Kari Alhola ja Tarja Lindroth

Aluksi kaikille yhteistä

Ensimmäinen luento, Kari Alholan "Tunnista lähipiiriläinen" oli kaikille yhteinen. Kari toi hyvin esille miten tärkeää on tunnistaa lähipiiriläinen, niin talous- kuin palkkahallinnonkin puolella. Ominaiseen tapaansa Kari toi esille havainnollisella esityksellään sen kuka voi olla lähipiirissä. Tarve tunnistamiseen on erilainen kummallakin puolella, mutta oleellinen se on molemmissa.

Sen jälkeen jo saimmekin risteilyn ensimmäisen ruuan, lounas tarjoiltiin Ravintola Grande Buffetissa, iloinen puheensorina täytti ravintolan, vaikka aikataulu oli tiukka, meitä kun oli niin paljon että jonot väkisinkin pitenivät. Ruokailun jälkeen KLT ja PHT luennot jatkuivat erillisinä.

KLT ensimmäinen päivä

Kirjanpitolaki ja arvonlisävero
Kun luennon aihe sivuaa jollakin tavalla kirjanpitolakia, on aiheeseen todennäköisesti Suomen paras luennoitsijavaihtoehto Leena Rekola-Nieminen. Leenalla on vuosien kokemus niin tilitoimiston käytännön työstä kuin KILAn työskentelystä. Leenan tapa luennoida on käytännönläheinen ja ymmärrettävä. Vielä ei uutta Kirjanpitolakia ole vahvistettu, mutta Leenan luento perustui luonnokseen joka tärkeimmiltä kohdiltaan varmasti tulee vastaamaan aika hyvin lopullista lakiesitystä ja vahvistettavaa lakia. Leena käsitteli luennossaan mm: mikä tilanne on nyt, miten kokoluokka säännösten mukaan määritellään, mitä se käytännössä vaikuttaa, IAS/IFRS tulkinnat, siirtymäsäännökset ja tilintarkastusrajat. Marko Ojala puolestaan avasi arvonlisäveron ajankohtaisia asioita ja erityiskysymyksiä ansiokkaasti. Arvonlisävero tuntuu olevan aihe, josta riittää puhumista, vaikka mitään ratkaisevia muutoksia ei laissa olikaan tehty.

Kannattavuuslaskennasta kyselytuntiin
KLT-risteily jatkui Toivo Kosken aiheella "Asiakaslähtöinen kannattavuuslaskenta - Miten autan asiakastani käytännön laskennalla" Itse en valitettavasti osallistunut tälle luennolle, mutta sille osallistuneet antoivat positiivista palautetta sekä tälle luennolle että sen jälkeen järjestetylle kysymysklinikalle johon osallistujat olivat saaneet antaa kysymyksiä päivän aikana. 

Risteilyllä jokainen luennoija on oman alansa parhaimmistoa
Risteilyllä jokainen luennoija on oman alansa parhaimmistoa

PHT ensimmäinen päivä

Palkkahallinnon tuotteistaminen ja YT-laki
PHT-risteilyllä yhteisen avausluennon ja lounaan jälkeen ensimmäisenä omana luentona kuultiin Jari Rättyän luento aiheesta "Palkkahallinnon tuotteistaminen" En itse päässyt osallistumaan tälle luennolle koska olin samaan aikaan KLT-risteilyn luennolla. Palkkahallinnon tuotteistaminen on kuitenkin aihe johon aion itse lähitulevaisuudessa paneutua ja keskittyä tuotteistamaan tarjoamamme palkkahallinnon palvelut.

Mika Kärkkäinen vuorostaan puhui YT-laista otsikolla "YT-laki liittyy muuhunkin kuin irtisanomisiin" Risteilyjen luentoaikatauista johtuen sain osallistua tämän luennon viimeiseen puolituntiseen ja olin vakuuttunut. Luennon alusta asti kuunnelleet PHT-risteilijät kertoivat myös luennon olleen samaa loistavaa laatua alusta asti. YT-laki tuotiin luennossa lähemmäs palkanlaskijoita tavalla joka varmasti poisti monelta turhan jännityksen asiaa kohtaan.

Käytännön asiaa asiakkaan parhaaksi
PHT-risteilyn ensimmäisen päivän viimeinen luento sisälsi tuhtia asiaa käytännön työstä otsikolla "Mitä kaikkea palkanlaskentaan liittyvää minun pitäisi osata seurata asiakkaani puolesta ja miksi? Mitä tarkoittaa jaksottaminen ja miksi se on tärkeää?" Aiheesta luennoi Tarja Lindroth. Keskustelu oli vilkasta ja tunnelma hyvä. Aihe tuli käsiteltyä hyvällä fiiliksellä ja perusteellisesti. Uusia kurssiaihe-ehdotuksia ja ideoitakin syntyi.

Illan päätteeksi yhteinen illallinen
Ensimmäinen päivä päättyi ja edessä oli tauon jälkeen vielä yhteinen a´la carte illallinen.

Koska en voi syödä punaista lihaa, sain sekä alkuruuaksi että pääruuaksi maukasta kalaa laivan keittiöstä.

Ihana mansikkajälkiruoka tarjoiltiin hauskalla tavalla 

Museot ja viiniä juuston kanssa - tai ihan vain lepoa :)

Perjantaiaamulla oli mahdollisuus perinteiseen tapaan osallistua museokierrokselle, tänä vuonna kohteena oli Moderna Museet. Toisena vaihtoehtona oli osallistua viinin maistelutilaisuuden otsikolla "Juusto saa viinin laulamaan" Itse rentouduin lepäämällä ja kirjoittamalla tämän tekstin alkuun :)

KLT-risteilyn toinen päivä

Budjetointia ja pääomasijoittamista
KLT-risteily jatkui Toivo Kosken luennolla asiakaslähtöisestä budjetoinnista. Luento oli havainnollinen ja ajatuksia herättävä. Kerrassaan mainio luento.

Jos asiakas näkee vain ydintuotteesi, olet altis hintakilpailulle. Mitä enemmän asiakas näkee myös konkeettisen tuotteen ja laajennetun tuotteen osat, sitä paremmin olet suojassa hintakilpailulta...
Jos asiakas näkee vain ydintuotteesi, olet altis hintakilpailulle. Mitä enemmän asiakas näkee myös konkeettisen tuotteen ja laajennetun tuotteen osat, sitä paremmin olet suojassa hintakilpailulta...

Ajankohtaisen luennon omistajan pääomasijoituksista osakeyhtiöön piti Ilkka Ojala. Aihe varsinkin SVOP-rahaston osalta oli hyvinkin ajankohtainen, verokäsittelyn muuttuessa 1.1.2016.

Kahvibufeen jälkeen rajapintatapahtumia

Tämän jälkeen kahvibufee tarjosi taas runsaan ja monipuolisen, sekä suolaisen että makean välipalan. Tässä kohdin siirryn taas seuraamaa PHT-risteilyn antia. KLT-risteily jatkui Kari Alholan luennolla "Yrityksen ja omistajan väliset rajapintatapahtumat ja veroriskit" Näitä ovat esimerkiksi lainat, korot, osakaslainat, palkka/osinko, vuokrat, kaupat ja peitelty osinko. Luennolla mukana olleet kertoivat sen olleen juuri sitä laatua mitä Karilta on totuttu kuulemaan.

Intressiyriyritysten asioiden kautta kysymysklinikalle

Viimeinen puhuja KLT-risteilyllä oli Risto Walden otsikolla "Interessiyritysten rajapintatapahtumat ja veroriskit" Ristolla on oma tapansa luennoida josta kuulijat pitävät. Erilaista esitystä oli tarjolla myös tällä kertaa :) Kuten ensimmäinen päivä, myös toinen päivä päättyi luentojen osalta kysymysklinikkaan johon osallistujat olivat saaneet päivän aikana saaneet toimittaa kysymyksiä.

Auktorisoitu tilitoimisto on loistojuttu!
Auktorisoitu tilitoimisto on loistojuttu!

PHT-risteilyn toinen päivä

Lähipiiri, vakuutukset, luontoisedut, poissaolot, etuudet ja korvaukset
PHT-risteily alkoi perjantaina Antti Kondelinin luennolla "Lähipiirille maksetut suoritukset. Palkkoihin liittyvät vakuutukset" Tunnistettava on työntekijä, osakas, osaomistaja, yhtiömies tai perheenjäsen. itse ehdin PHT-luennoille kun Antti jatkoi aiheella "Luontoisedut ja muut etuudet. Poissaolot palkanlaskennassa" Luennolla käytiin läpi erilaiset korvaukset ja palkanmaksu sosiaalikulujen näkökulmasta. Esille tulivat myös laajasti ne lukuisat erilaiset tapaukset joissa palkka tulee maksaa ja joissa sitä ei tarvitse maksaa. Antin luento-osuus kokonaisuudessaan sai kuulijoilta positiivista palautetta.

Loppusanat, tulorekisteri ja roolivaltuutus

PHT-risteilyn lopuksi Päivi Nuoliojan ja Tarja Lindrothin lyhyiden loppupuheenvuorojen lisäksi puheenvuoron käytti Taloushallintoliiton pj Vuokko Mäkinen. Vuokko avasi kansallista Tulorekisteriä läsnäolojoille. Hän myös kertoi mitä työtä Taloushallinto tekee näissä asioissa, jokainen PHT tulee saamaan sähköpostikyselyn aiheesta, jotta työryhmä voi ministeriössä kartoittaa rekisterin merkitystä hallinnollisen taakan näkökulmasta. Vuokko kertoi lyhyesti myös tulossa olevasta Roolivaltuutuspalvelusta, joka tullee korvaamaan Katso-palvelun, mutta toimii laajemmin valtuutusten pohjana. Uusi valtuutuspalvelu kuulostaa hyvältä, kunhan saamme sen voimaan niin että katso-valtuutukset saadaan siirtymään ilman uutta aloitustyötä :)

Kaikki hyvä loppuu aikanaan - nähdään taas!

Risteilyjen viralliset osuudet olivat ohi ja tauon jälkeen oli vuorossa bufeeruokailu. Toisin kun moni voisi kuvitella, talous- ja palkkahallinnon ihmiset ovat hauskaa seuraa. Ilta sujui rattoisasti ja ruokailun jälkeen voikin mennä hyvällä mielellä nukkumaan. Aamulla aamupalalla juttu jatkui mukavasti ja sitten olikin aika lähteä kohti taksijonoa ja bussilla kotia kohti.


Risteily oli antoisa, luennot hyviä ja keskustelut alan ihmisten kanssa hauskoja ja mielenkiintoisia. Alalla työskentelee hyviä tyyppejä, joita on mukava tavata jos ei muutoin niin ainakin kerran vuodessa. Risteily on ohi tältä vuodelta, maanantaina taas työt kutsuvat.

Ensi vuonna risteillään taas, tule sinäkin mukaan!

Risteilyterveisin


Riikka