Osinkoverouudistus -kansa saa mitä haluaa?

01.10.2010

Hetemäen verotyöryhmä
Siitä on jo tullut lähes kirosana, kaikki kun odottavat mitä sieltä ulos tulee.
Ja sitten tarvittaisiin poliittista tahtoa ja ripeyttä, mitä ei ehken ole nyt jos on koskaan ollut. Poliitikoille osinkoverouudistus on varmasti kuuma peruna - poliittinen itsemurha väärin ajettuna. Kukaan ei halua ottaa asiaa ennen vaaleja päätöksenteon asteelle, koska kannattaa mitä tahansa esitetyistä malleista niin kumartaessaan ehkä jollekin äänestäjäjoukolle, pyllistää 101% varmuudella jollekin toiselle. 


Ja on varmasti vaikeaa miettiä kantaansa asiaan jota ei ihan ymmärrä. Ilman minkäänlaista aliarvioimista kansanedustajiemme tiedoille ja taidoille, on päivänselvää, ettei heistä iso osa ymmärrä oikeasti osinkoverouudistuksen todellisia vaikutuksia ihmisille, yrityksille tai kansantaloudelle. Ei ole ollenkaan kadehdittava työ olla päättämässä asiasta. Se jääkin seuraavalle eduskunnalle - onneksi he saavat nyt reippaat palkankorotukset että jaksavat miettiä asioita. Toivoisin että he oikeasti miettisivät.

Työryhmän vaihtoehdot ja ehdotukset tulevat nyt poliittisesti todella huonoon aikaan. Olisi niin paljon paljon parempi ollut se että ne olisi annettu vasta kun eduskunta on uudelleen valittu. Silloin niistä voitaisiin eri tavalla keskustella, kiihkottomasti. Nyt niistä tuli vaaliteemoja ainakin joillekin puolueille mitä suuremmalla todennäköisyydellä.

Työryhmällä on neljä mallia:

1. klassinen kahdenkertainen verotus

2. muunneltu klassinen malli

3. ns. ACE-malli (Allowed for Corporate Equity)

4. muunneltu nykyinen

Työryhmän suositus on vaihtoehto 4.

Vaihtoehto 1 klassinen kahdenkertainen, nimensä mukaan kahdenkertaistaa verotuksen. Ajatuksena olisi yhtiön verokannan asettaminen 22% ja osakkaan 30% jolloin osingon kokonaisveroaste olisi 45,4%

Vaihtoehto 2 mukailtu klassinen, toimisi muutoin kuin edelläoleva malli, mutta siinä olisi nettovaroista riippumaton omistajayrittäjille myönnettävä pk-huojennus. Nostettavasta osingosta 30.000 euroon asti vain 35% olisi verotettavaa tuloa, yli 30.000 kaikki verotettaisiin. Näin huojennetun osinkotulon verokanta olisi 30,2% jos verokannat muutoin olisivat nuo 22% ja 30%

vaihtoehto 3 nykymalli modifioituna taas tarkoittaisi listautumattomien yhtiöiden osalta sitä että se muistuttaisi nykyistä malliamme mutta nykyisen 9% sijaan käytettävä prosentti olisi 3,5 % Näin laskettu tulo olisi pääomatuloa josta verotettaisiin 35% ja loput jätettäisiin verottamatta, ylimenevä olisi verotettavaa pääomatuloa. 3,5% ei olisi kiinteä vaan se laskettaisiin vuosittain valtion keskimääräisen lainakoron mukaan. Näin lasketun osingon veroaste olisi 10,5% ja kokonaisveroaste 30,2% Tässä mallissa listattujen yhtiöiden osingot menisivät kuten mallissa 1

vaihtoehto 4 ACE taas olisi muutoin kuin kahdenkertainen klassinen mutta yhtiön verokanta säilyisi 26%:ssa ja yhtiön verotuksessa vähennettäisiin yhtiön oman pääoman perusteella laskettava vähennys. Vähennys laskettaisiin kertomalla nettovarallisuus riskitöntä valtionkorkoa vastaavalla korolla ja yhtiön efektiivinen vero voisi laskea vähennyksellä 26%:sta noin 22%:iin.

Taloushallinnon ihmisiltä eivät työt lopu kun näitä malleja katsoo, suurin osa ei osakkeenomistajista osaa itse laskea, tai no malli yksi on helppo, kaikesta maksetaan aina veroa....

Nyt kun esitykset ovat tässä vaiheessa, puolueet ottavat ne todennäköisesti vaaleissa esille. Kansa sitten äänestää puolueita - varsin moni valitsee varmasti ehdokkaansa muusta syystä kuin osinkoveromallin vuoksi - mutta sitten vaalien jälkeen puolueissa voidaan todeta että mitä mallia kansa kannatti. Eli kansa äänestää ja kansaa verotetaan niin kuin kansa on äänestänyt.

Toivon sydämestäni että tähän ei mennä, vaan joku järkevästi (jos mahdollista) koittaisi nyt miettiä mikä on parasta koko yhteiskunnalle. Että päästäisiin eroon siitä käsittämättömästä kateudesta yrittämistä kohtaan. Ensinäkin osinko ei ole koskaan verotonta ollut tähänkään asti, siitä on verot maksanut joko yritys tai yrittäjä. Tarkoitan nyt pieniä oikeita perheyrityksiä, joissa monella on yrityksen toiminnan vakuutena koko henkilökohtainen omaisuus. Moniko palkansaaja suostuisi sellaiseen diiliin että palkasta ei tarvitse maksaa veroa kuin osasta, mutta oma omaisuus olisi pantattava työnantajan lainojen vakuudeksi? Ja siinä sivussa sitoutuisi aina tulemaan töihin kun joku muu sairastuu, oli sitten loma tai ei, lapsen syntymäpäivä tai ei. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.  

Taloushallinnon ihmisiltä eivät työt lopu kun näitä malleja katsoo, suurin osa ei osakkeenomistajista osaa itse laskea,
tai no malli yksi on helppo, kaikesta maksetaan aina veroa.... 

Ministeriönkin taholta on valitettavasti puhuttu verottomista osingoista ja nyt monessa mallissa kevennetään yrityksen verotusta. Pientä yrittäjää kiinnostaa kokonaisveroaste. Ei yrityksen tai henkilökohtaisen verotuksen osuus erikseen, van se kokonaisuus. Näin siksi että oma palkka nostetaan jos jotain rahaa muista maksuista jää. Pienelle yrittäjälle kokonaisuus ratkaisee. Ja se ratkaisee innostuksen yrittää, innostuksen työllistää, innostuksen viedä asioita eteenpäin. Pienet yritykset ovat merkittävä työllistäjä, sitä ei saisi unohtaa sen kaiken ymmärtämättömän kateuden sijaan.

Verotus uudistus lähiaikoina monella tapaa, sille ei kai voi tässä kohdin kuin toivoa parasta
- tai ainakin vähimmän pahinta

Toivoen

Riikka