Syksyn asiantuntijaristeilyn herättämiä ajatuksia

01.10.2018

Syyskuun puolivälissä seilattiin taas perinteinen KLT -risteily ja sen "pikkusisko" PHT -risteily. KLT:lle tämä oli 18. kerta, PHT:lle 5. Itse olen ollut mukana alusta asti. Mukana on toki paljon ihmisiä, jotka ovat olleet mukana jokaisella KLT -risteilyllä, joka on heille ollut mahdollinen, mutta itsellä kun on ikää jo sen verran enemmän, olen ehtinyt käydä ne kaikki.
Vain yksi ihminen on käynyt vastaavasti ihan kaikki risteilyt.

Sain ilokseni osallistua molempiin risteilyihin, koska olen Henkilöstöhallinnon asiantuntijaryhmän jäsen
Sain ilokseni osallistua molempiin risteilyihin, koska olen Henkilöstöhallinnon asiantuntijaryhmän jäsen

Tein videon, jossa tarkemmin kerron luennoista (linkki ylläolevassa kuvassa), mutta tässä kirjoituksessa käyn läpi niitä ajatuksia, jotka heräsivät risteilyllä tai sen jälkeen.

Kollegat ja mukava yhdessäolo sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat samalla alalla ja näin ymmärtävät ajatukset ilman että niitä pitää tarkemmin selitellä. Se on ehdottomasti yksi tämänkin vuosittaisen reissun valopilkku. Tänäkin vuonna sain jo menomatkalla nauttia upean kollegan seurasta, paluumatkakin sujui samoissa merkeissä. Näissä tilanteissa aina koen olevani siunattu ja hyvässä kohdassa elämää, kun minulla on näitä ihania samalla alalla olevia ihmisiä ympärilläni. Kiitos Pirjolle kyydistä ja matkaseurasta.

Kiitokset kyydistä ja ennen kaikkea hyvästä seurasta!
Kiitokset kyydistä ja ennen kaikkea hyvästä seurasta!

Ja tämä kollegiaalinen yhdessä viihtyminen lisääntyi, kun odottelimme ilmoittautumistiskille omien hyttikorttiemme ja muun aineiston saamista. Jonot pitenivät, mutta aika kului huomaamatta, siinä kun samalla vaihdettiin kuulumisia ihmisten kanssa, joista osaa näkee juurikin vain kerran kaksi vuodessa, Taloushallintoliiton koulutusten yhteydessä.

Laiva on pian lastattu asiantuntijoilla
Laiva on pian lastattu asiantuntijoilla

Kysymyksessä on todellakin koulutusristeily, tehokas koulutusaika kumpanakin päivänä päättyy noin klo 20, mutta toki yhdessä kokoontuminen on myös aina pienen maljan paikka. Torstaina skoolasimme kaikki risteilijät yhteisen aloituksen alkuun maljat, kun taas toisena aamuna sopivasti olin PHT -risteilyn puolella ja sain nauttia siellä Accountor HR Solutionsin tarjoaman kuohuvan. Olin siis oikeassa paikassa oikeaan aikaan :)

Se, että voimme vakavien aiheiden aluksi nauttia lasit kuohuvaa, saa fiiliksen nousemaan ja yhteenkuuluvuuden tunteen kasvamaan. Olemme talous- ja palkkahallinnon osaajia - ja me olemme hyviä!

Ruoka on toinen asia, joka risteilyllä toimii aina. Halukkaat saivat jo heti ennen koulutusosuuden alkua nauttia maukkaista keitoista, itse söin kalakeittoa ja on kyllä sanottava, että se oli todella hyvää. Molempina päivinä saimme koulutuksen väliajalla herkutella mitä erilaisimmilla suolaisilla ja makeilla herkuilla.

Ensimmäisenä iltana ruokailimme a´la carte illallisen ja vaihtelun vuoksi seuraavana iltana suuntasimme buffet pöytään. Molemmissa on puolensa, ensimmäisen illan herkulliset ruuat nautittiin rauhassa hyvässä seurassa. Toisena iltana seura oli edelleen ihan parasta, mutta ruokailu vähän levottomampaa, kun itse kävimme jonottamassa syötävät. Tässäkin on kuitenkin omat puolensa, tämä on aina se hetki, jolloin katkaravut, mäti ja muut ihanat kalat ja salaatit valtaavat minun lautaseni, herkullisia jälkiruokia unohtamatta.  

En ole ihminen, joka välttämättä tarvitsee runsaan aamiaisen, mutta makuja siinä olisi hyvä olla, aamupalat kun eivät tärkeydestään huolimatta ole lempiaterioitani. Viime vuonna tajusin sen ensimmäisen kerran toisena aamuna ja nyt toteutin saman molempina aamuina. Nimittäin aamiaislipukkeen vaihtamisen laivan promenadilla toimivassa kahvilassa herkulliseen aamupalaan: katkarapuleipä, teetä, jogurttia ja tuoremehua.

Kuten sanoin jo aluksi en kommentoi sen enempää suoranaisesti koulutusten sisältöä, ketä se kiinnostaa, voi katsoa tuon videoni. Mutta sen voin sanoa, että molempien risteilyjen ohjelmat ja niiden toteutus todisti taas kerran, miten Taloushallintoliitto osaa nämä jutut. Miten sen työryhmät saavat vuosi vuodelta aikaan mielenkiintoisia ja ammattilaisten arjessa hyödylliset luentoaiheet ja puhujat yhteen. Ja miten sen henkilökunta osaa toteuttaa nämä isommatkin tapahtumat niin loistavalla ammattitaidolla, ettei paremmasta väliä. Ja niin Taloushallintoliiton henkilökunta osoitti taas kerran, miten se toimii, kun hommat osataan. Kiitos kuuluu heille kaikille!

Maria Bacmanin luennossa yhtenä teemana oli se miten monet "ulkopuoliset" mieltävät palkanlaskennan; ei siinä nyt ole kuin palkka-aineiston käsittely, palkanlaskenta, maksaminen, palkkalaskelmien tuottaminen ja lähetys, kirjanpitoraportit ja ilmoitukset. Ja siinä se.

Kun taas me alan ammattilaiset tiedämme että siinä on ainakin: palkkaperusteiden hallinnointi ja muutokset, ay-jäsenmaksuperintä, lomarahat, kirjanpitotositteen muodostaminen, työtapaturmakorvaushakemukset, vuosiloman siirto sairastuessa - omavastuupäivien seuranta lomavuosittain, lomarahavapaat, koulutustunnit, raportointi, lomavuoden päätökset, ay-jäsenmaksutilitykset, täsmäytykset, työaikasaldojen ylläpito ja seuranta, lomarahaan oikeuttavien päivien seuranta, saldopankin ylläpito ja seuranta, kansainväliset asiat, työssäolotunnit ja poissaolotunnit, tuntikirjausten ja palkkalaskelmien tarkastus, vanhempainpäivärahahakemukset, perhevapaakorvaushakemukset, palkansaajien henkilötietojen muutokset, lomapalkkavaraus, verottomat/verolliset päivärahat ja kulukorvaukset, palkkatodistukset, lopputililaskenta, aineistojen sisäänluvut, palkankorotukset, tuntikirjausten korjaukset, työterveyshuollon kustannusten korvaushakemukset, sairaspoissaolotodistusten käsittely, paikallinen sopiminen, neuvonta/työlainsäädäntö, kuukausi- ja vuosi-ilmoitukset, ulosottojen pidätys palkasta, ulosottojen tilitykset, työsopimukset, koeaikaseuranta, lisä- ja ylityölaskenta, ylityöseuranta, tuontikirjauslajien luominen, palkkalajien määrittely ja luominen, KELA:n sairauspäivärahahakemukset, sairauspoissaolojen palkallisuus ja palkattomuus: laki/TES/yhtiön oma käytäntö, vuosilomakustannusten korvaushakemukset, palkkojen maksutiedoston muodostaminen, KTA laskenta, palkkojen maksaminen... ja tässä kohdin hänen kalvoltaan loppui tila 😊

Tässä kohdin mietin itse, että toivottavasti palkkahallinnon parissa työskentelevät ja heidän asiantuntemuksensa hinnoittelevat ihmiset ymmärtävät mitä kaikkea palkkahallinnon asiantuntijat osaavat, tekevät ja miten laajasti he asioita hoitavat!

Risteily oli antoisa kokonaisuus kuten aina: hyviä luentoja, jotka herättivät ajatuksia ja joista varmasti on hyötyä arjen työssä, mielenkiintoisia ja hauskoja keskusteluja kollegoiden kanssa, tämä on yksi niistä korvaamattomista asioista, joita Taloushallintoliiton tilaisuudet tarjoavat.
Ja kun risteilystä kun puhutaan ei tietysti voi olla mainitsematta herkullista ruokaa!

Päällimmäisenä itselleni jäi juuri se ajatus, miten tuollaisessa suljetussa koulutustilaisuudessa fiilis ja keskustelut kertovat miten me ymmärrämme arvomme, miten tietoisia olemme asiantuntijuudestamme.
Mutta, sitten tulee se iso mutta.  

Mihin arvostus omaa osaamistamme kohtaan jää, kun koulutus loppuu?  

En tarkoita, etteikö kukaan meistä arvostaisi osaamistaan koulutuksen jälkeen, mutta niin paljon olen tekemisissä alan ihmisten arkielämän kanssa, etten ole voinut olla huomaamatta, miten arjen työssä helposti ajatus menee siihen, ettei ollakaan riittävän hyviä tai myydään omaa osaamista alihintaan. Enkä tarkoita, että asiakkaille tulisi laittaa kovia tunti- tai kappalehintoja, vaan sitä, ettei tehdä töitä niin, ettei niitä laskuteta ollenkaan. Kun kaikki työ laskutetaan järkevällä hinnalla, päästään siihen, ettei kenenkään yksikköhintaa tarvitse nostaa korkeaksi. Tuntihinta voidaan pitää järkevällä tasolla, kun kaikki tehty työ laskutetaan. Samalla voidaan myös maksaa asiantuntijoille heidän ansaitsemaansa palkkaa, kaikille se ei merkitse, mutta osalle sillä on iso merkitys.

Toisille taas sillä on merkitystä, että voi pitää vapaata silloin kun sitä tarvitsee, joustavat työajat ovat myös helpommin mahdollista toteuttaa, kun hinnoittelu on kohdallaan. Kaiken kaikkiaan työn arvostus kohottaa työviihtyvyyttä, se millä tavalla ihmiset kokevat asian, mistä he aistivat työtään arvostettavan, on henkilökohtainen asia. Kunnossa oleva hinnoittelu kuitenkin monesti on se pohja, joka mahdollistaa tarvittavat asiat.

Toiveeni kaikille asiantuntijoille onkin: arvostakaa itse omaa osaamistanne, siirtäkää se työpaikallenne. Ja johtajat: arvostakaa asiantuntijoitanne, laskuttakaa heidän tekemänsä työ ja kysykää mikä olisi kenellekin se asia mikä saa heidät viihtymään, onko se parempi palkka, vapaampi työaika vai ehkä ergonomisemmat työolosuhteet. Tai kaikkien näiden kohtuullinen yhdistelmä.

Risteilyltä jäi paljon käteen substanssiasioita työssä käytettäväksi, hyviä fiiliksiä upeiden ihmisten kanssa keskusteluista, mutta myös syvällisempiä ajatuksia alasta ja siitä miten sitä tulisi kehittää sekä mietteitä sen suhteen mitä itse voisin tehdä asian eteen.

KLT -risteily on siis täysi-ikäinen, PHT -risteily taas uhmaikäisyyden kynnyksellä :) Koulutustapahtuma oli taas kerran kokonaisvaltainen kokemus, joka kannatti kokea. Ensi vuonna risteillään taas.
Tule ihmeessä mukaan, jos omaat KLT tai PHT -kirjaimet.


Olemme asiantuntijoita, olkaamme sitä ylpeinä ja samalla nöyrinä.
Mutta ehdottomasti ei nöyristellen!


Mukavaa syksyä kaikille lukijoille!

Riikka