Tietosuojakoulutusta tilitoimistolle ja asiakkaille

06.04.2018

Olen puhunut aikanaan paljon Henkilötietolaista ja siitä luonnollisena jatkumona nyt Tietosuoja-asetuksesta.
DGPR - EU:n tietosuoja-asetus vei minut tällä kertaa Ilmajoelle.

Olen tottunut matkustamaan julkisilla ja nytkin totesin ettenpä lähde itsekseni ajelemaan Ilmajoelle vaikka se toki olisi tietyllä tavalla helpompaa ollut. Päätin kuitenkin näin varsinkin siksi että toinen autoistamme on tällä hetkellä ajoonkelpaamaton. Julkisilla matkustaessa sain istua rauhassa ja tehdä samalla vähän matkalla töitäkin. 

Koska matka ei ole suorassa linjassa, ei Raumalta ilman erilaisia vaihtoja päässyt Ilmajoelle. Mutta kun ostin liput bussi-juna-bussi niin matka meni kuitenkin mukavasti. Ensimmäinen vaihto Tampereella jätti minulle kivasti aikaa nauttia aamiainen Tampereen rautatieasemalla.
Ja jatkaa siitä sitten mukavasti junalla. 

Nykyään koulutan paljon, mutta kyllä tuo perinteinen tilitoimistotyö on edelleen sydäntä lähellä, sekä siksi että näin pysyn paremmin mukana siinä mistä tilitoimistoille on hyvä puhua että varsinkin siksi että ihan vilpittömästi pidän tästä työstä!

Matkalukemisena näin ollen olikin tietysti uudehko teos "Hyvä tilinpäätöstapa pienille yrityksille"

Tampereella oli suhjuinen keli, ei oikein tiennyt sataako vaiko eikö sada. Kuitenkin ihan ulkona odottelin junaa jonkin aikaa, toki katsoksen alla. Mutta oli mukava haukata myös vähän happea ennen kuin taas istuin matkalla - nyt vuorostaan junassa.



Kun olin Seinäjoella vaihtanut vielä kerran bussiin, ei enää kauaa kestänytkään kun olin Ilmajoella. Olin aamulla lähtenyt matkaan klo 7 ja olin perillä klo 13, mutta matka oli sujunut mukavasti töitä tehden ja lueskellen.

Ensimämmäinen kohteeni oli Maaseututilit Oy, joka sijaitsikin tosi kivasti juuri siinä talossa jonka eteen bussi jätti minut. Ei ollut pitkä matka. Iltapäivä sujui mukavasti Tietosuoja-asetuksen määräyksiä ja dokumenttejä yhdessä läpikäyden. On aina mukava vierailla tilitoimistossa jossa asioihin perehdytään, otetaan selvää ja halutaan myös aidosti oppia ja auttaa asiakasta.

Kun koulutus oli ohi, ehdimme vielä mukavasti jutella tilitoimistoasioista ihan noin muutenkin. On piristävää ja mielenkiintoista vaihtaa mielipiteitä asioista kollegan kanssa.

Nuijalato oli paikka jonne menimme seuraavaksi, sielä pidettiin Maaseututilien asiakasilta. Aiheena kuinkas muutenkaan - GDPR

Heti sisään päästyäni kiinnitin huomiota kattovalaisimiin, kuvassa en niitä niin upeina saanut toistettua mitä ne paikanpäällä näyttivät. Paikka oli muutenkin viihtyisä, jos haet koulutus-, kokous- tai juhlapaikkaa Ilmajoelta, kannattaa käydä osoitteessa nuijatalo.fi

Ennen koulutusosuuden alkua nautimme mukavaa iltapalaa, tarjolla sekä suolaista että makeaa. Hyvää oli ja siitä saatiin ilta mukavasti alkuun.

Kahvituksen lomassa alkoivat ihmisetkin hiljalleen saapua paikalle, ei nyt varsinaisesti myöhässä, jos nyt ei mitään kovin paljon aikaisemminkaan. Koska suurin osa varmasti tunsi toinen toisensa, mukava puheensorina täytti huoneen kahvittelun lomassa.

Sitten olikin minun vuoroni ja ilta vietettiin Tietosuoja-asetuksen parissa. Paikalla oli aktiivisia ihmisiä ja vaikka osallistujamäärä oli varsinkin prosentteina alhainen kun mietitään Maaseututilien asiakasmäärää kokonaisuutena, niin illan aikana saatiin hyvää keskustelua ja erittäin hyviä kysymyksiä. Kiitos kaikille niille, jotka aktiviisesti kysyivät mieltä askarruttavia kysymyksiä. Harmi niiden asiakkaiden puolesta jotka eivät paikalle ehtineet, tai ymmärtäneet asian tärkeyttä omassa toiminnassaan. Tästä tilaisuudesta moni hiljaisempikin osallistuja varmasti sai paljon eväitä juuri sen vuoksi että osa keskusteli ja kyseli aktiivisesti. Muiden kysymyksistä ja vastauksista niihin, tulee monlle hyvää tietoa ja oivallusta.

Kun asiakastialisuus oli ohi, sain pitkästä aikaa tavata hyvän ystäväni Raijan ja hänen miehensä Feritin. He olivat niin ihanan ystävällisiä että tulivat noutamaan minut Ilmajoelta kotiinsa Kauhajoelle. 

Ennen kotiutumista kävimme Kauhajoen Krouvissa nauttimassa hyvästä ruuasta. Itse valitsin listalta pannupizzaa vakiotäytteilläni herkkusieni-katkarapu-ananas, ja kun siihen piti vielä neljäskin valita, punasipuli sopi hyvin. Listalla oli monenlaista herkullista, mutta kun en ole pitkiin aikoihin pannupizzaa syönyt, se sopi loistavasti tähän päivään. Seurakin oli ensiluokkaista, joten tiukkatahtisen koulutuspäivän päätteeksi oli upea juttu kun sai nauttia hyvästä ruuasta erittäin hyvässä seurassa.

Sain ilon yöpyä Raijan ja Feritin luona. Koska me emme ole Raijan kanssa ehtineet nähdä kuin aina vain pikaisesti eri koulutuspäivillä, olikin kuohuviinin arvoinen juttu kun saimme istua iltaa ja jutella niitä näitä. Tilitoimistoihmisen arki on usein hyvinkin kiireistä, varsinkin jos olet yrittäjänä tilitoimistossa. Jotta jaksamme hoitaa tehtävämme hyvin ja huolellisesti, asiakkaistamme huolehtien, on tärkeää joskus myös rentoutua hyvässä seurassa.

Seuraavana aamuna sain nauttia Raijan monipuolisesta ja maukkaasta aamupalasta - sekä tietenkin hänen hyvästä seurastaan. Sen jälkeen menimmekin vielä Hopea Feritiin moikkaamaan Feritiä ennen lähtöäni ja tietysti RS-Tilit Ky:n henkilökuntaa, heistäkin kun on ajan kanssa tullut hyviä tuttuja, eri koultuksissa kun ovat Raijan kanssa käyneet ja monet jutut on juteltu ja naurut naurettu.

Kun sitten lähdin aikanaan takaisin bussilla Kauhajoelta kohti kotia, oli ensimmäinen bussi välillä Kauhajoki - Kristiinankaupunki sellainen että siitä voisi sanoa:

"Astuin sisään bussiin ja huomasin tulleeni aikakoneeseen"

Bussi oikeasti oli juuri sellainen kun omat lukioaikojeni bussit. No toki varmasti uudempia - siitä kun on jo pieni ihmisikä aikaa - mutta fiilis oli sama ja bussin tietyt perusasiat olivat samanlaisia. 

Matkalippua ei voinut maksaa kortilla, sellaista konetta ei ollut, mutta matka oli onneksi niin huokea että sen verran löytyi kyllä käteistäkin, vaikka en mikään käteisen mukanakuljettaja ole. Kuljettaja oli tosi ystävällinen ja hän kiltisti jäikin odottamaan kun matkan aikana lastasi yhden pysähdyspaikan Matkahuollosta tavaroita ja minä kävin Matkahuollon kahvilan vessassa - bussin vessa kun ei olltut käytössä, ovi oli lukittuna. :) 

Mutta hyvin me pääsimme mitä erilaisempia pikkuteitä pitkin Kristiinankaupunkiin. Matkalla ehdin pienistä mutkista ja kuoppasista teistä huolimatta ihan kivasti vastailla parin päivän aikana saapuneisiin viesteihin. Uusi yllätys odotti perillä, oli pakko kysyä edessä istuvalta matkustajalta olimmeko Kristiinankaupungissa. Pysähdyspaikka kun oli aivan kuin kotikaupunkini naapurikunnan Euran Matkahuolto sillä erotuksella ettei siinä ollut näkyvillä Matkahuollon tiloja eikä missään, ei yhtään missään mainittu paikkakunna nimeä...

Mutta kysymällä sitä selviää ja hetken odotuksen jälkeen saapuikin tuttu Satakunnan Liikenteen bussi joka vei minut Raumalle asti. Matka tuli tehtyä ja kaikki meni hyvin.

Pidän kouluttamisesta ja siitä että voin omilla tiedoillani auttaa tilitoimistoja hoitamaan omia velvoitteitaan helpommin sekä samalla välttämään turhat riskit. On myös palkitsevaa kertoa yritysten edustajille siitä miten pitäisi menetellä ettei tule turhia ongelmia. GDPR kun on pääosin melko helppoa hoitaa kuntoon, työlas se voi olla, mutta ei vaikea kunhan asiaa mietiin kunnolla.
Tilitoimistoissa voi vastaan tulla pieniä pulmiakin, mutta kaikista niistäkin selvitään.

Olikin mukavaa taas kerran päästä puhumaan sekä tilitoimiston henkilökunnalle että heidän asiakkailleen samalla reissulla. Mutta kyllä koko reissun kruunasi se että näimme taas Raijan kanssa pitkästä aikaa niin että ehdimme ihan rauhassa jutustella ja istua vaan. Olemme tunteneet pian neljätoista vuotta, mutta aivan alusta asti meillä on synkannut hyvin ja olemme olleet samalla aaltopituudella sekä työasioissa että henkilökohtaisen elämän mietteissä.
Vaikka elämme aivan erilaisissa olosuhteissa, meillä yhteinen sävel on aina olemassa.
On upea juttu kun elämässäni on sellaisia ihmisiä kuin Raija. 


Reissuterveisin

Riikka