Tili- ja veropäivät 2019

30.01.2019

Taloushallinnon asiantuntijoille, verovirkailijoille, taloushallinnon opettajille ja muille taloushallinnon parissa työskenteleville Taloushallintoliiton Tili- ja veropäivät ovat ehdottomasti vuoden päätapahtuma.
Anti on aina ollut hyvä, eikä se pettänyt tänäkään vuonna.

Itselleni tämän vuoden tapahtuma oli tasan 30. Kun mietin taaksepäin, olen itse kehittynyt paljon noiden 30 vuoden aikana, mutta niin on tapahtumakin. Pääasia on edelleen laadukkaat luennot ja edelleen paikalla ovat eri yhteistyökumppanit, jotka tarjoavat omia tuotteitaan ja palveluitaan. Heidän määränsä on lisääntynyt ja monipuolistunut, esiintulotkin ovat muuttuneet. Joka vuosi tätä tapahtumaan on kehitetty, kiitos Taloushallintoliitto ja sen osaava henkilökunta. Tänä vuonna yhtenä uutuutena oli Tilisanomat -lava, jonka luentoja en valitettavasti ehtinyt kuunnella. Onneksi ne ovat katsottavissa tallenteina

Mikael Pentikäinen
Mikael Pentikäinen
Leena Rekola-Nieminen
Leena Rekola-Nieminen

Avauspuheenvuorossa kuulimme yrittäjyydestä ja siitä mitä taloushallinnon ammattilaisen tulisi yrittäjyydestä ymmärtää. Puhuja toisti sanonnan jonka tiettävästi on sanonut Winston Churchill: Yritys on joidenkin mielestä peto, joka tulee tappaa. Toisten mielestä lehmä, joka tulee lypsää. Kun se todellisuudessa on hevonen joka vetää koko kuorman.

Tähän sopivasti jatkoksi sopi hyvin luento Tilinpäätöksestä 2018-2019 - mikä on kirjanpidossa ajankohtaista. On aina ilo kuunnella ihmistä, jolle kirjanpidon kaikki näkökulmat ovat selkeitä ja kokonaisuus hallinnassa. Ja kun hän vielä osaa kertoa ne muillekin niin että asiat alkavat tuntua helpoilta, on nautinto kuunnella.

Winston Churchill:
Yritys on joidenkin mielestä peto, joka tulee tappaa.
Toisten mielestä lehmä, joka tulee lypsää.
Kun se todellisuudessa on hevonen joka vetää koko kuorman. 

Risto Walden
Risto Walden
Mikko Hollman
Mikko Hollman

Tilinpäätös aiheena jatkui, kun kuulimme siitä miten se taloushallinnon ammattilaisille tärkeä asia "oikea ja riittävä kuva" varmistetaan - yhdessä asiakkaan kanssa. Kun tätä luentoa täydennettiin puheenvuorolla tilinpäätösanalyysistä tilinpäätösinformaation täydentäjänä, saimme todella paljon eväitä omaan tietoreppuumme. 

Juuli Ahosola
Juuli Ahosola
Franck Mertens
Franck Mertens

Rakenteinen tilinpäätös on jo totta ja kuulimmekin kaksi hyvää puheenvuoroa siitä miten se vaikuttaa ja tulee vaikuttamaan arkeemme. Koulutukseen oli koottu hyvä kokonaisuus kun asiaa katsottiin sekä tilitoimiston että vastaanottajan eli Patentti- ja rekisterihallituksen näkökulmasta.

Jussi Savio
Jussi Savio
Lauri Lehtonen
Lauri Lehtonen

Maanantain lopuksi kuulimme vielä kaksi toisistaan poikkeavaa, mutta hienosti myös toisiaan täydentävää luentoa, ensin aiheena olivat pöytäkirjat ja tilinpäätöksen juridiikka. Sen jälkeen kuulimme siitä mitä tekoäly tällä hetkellä tarkoittaa kirjanpidossa ja mitä se ehkä on tulevaisuudessa - ei edes niin kaukana siellä.

Maanantain päätteeksi uudet KLT -asiantuntijat saivat omat kirjansa, mutta tänä vuonna jouduin valitettavasti omien asioideni vuoksi jättämään tämän hienon seremonian väliin.
Ensi vuonna sitten taas mukana tässä tärkeässä tilaisuudessa

Taloushallinto, etenkin tilitoimistossa on monipuolista, puhtaan taloushallinnon substanssin lisäksi on hallittava juridiikka ja yhtiöoikeus, menetelmät, tietotekniikka ja välineet, muuttuva lainsäädöntö ja tulevaisuuden haasteet tekoälyineenkin on omaksuttava. 

Markku Ojala
Markku Ojala
Marko Ojala
Marko Ojala

Tiistaina aamu alkoi kahdella Ojalalla, ensin puhuttiin tuloverotuksesta ja yhtenä teknisenä muutoksena onkin hyvä muistaa, ettei enää riitä määräpäivän postileima, vaan ilmoituksen tulee olla perillä määräpäivänä. Tähän perään arvonlisäverotus, tuo aina jollakin lailla ajankohtainen aihe vei meidät kuulemaan mikä ovat arvonlisäverotuksen haasteet juuri tällä hetkellä. Yleiskulut ja arvosetelit ovat kaksi paljon puhuttua aihetta, mutta muutakin löytyi.

Anders Tallberg
Anders Tallberg
Tapio Tikkanen
Tapio Tikkanen

Kirjanpitolautakunnan puheenvuoro kirjanpidon metelmien kehitysnäkymistä oli mielenkiintoinen. Vaikka puhuja korostikin että mielipiteet ovat hänen omiaan eivätkä virallisia niin silti varmasti moni kuulija sai oivalluksia asioista. 
Omien osakkeiden hankinta, mitätöinti ja luovutus taas ovat asioita jotka voivat kenelle tahansa meille olla ajankohtaisia ihan milloin vaan. Siksi olikin hyvä virkistää omia ajatuksia tästä aiheesta.

Pauli K. Mattila
Pauli K. Mattila
Janne Fredman
Janne Fredman

Verovuoden vaaliteemat olikin mielenkiintoista kuultavaa, vaikka puhuja hyvin kiteyttikin sen että lähes aina kun on vaalit, viimeistään loppumetreillä verot astuvat kuvaan jollakin tasolla. Ja onhan se ymmärrettävää. Kun kuunteli puhujan yhteenvetoja siitä mitä mikäkin puolue aikoo veroilla tehdä jos valtaan pääsee, ei voi kun toivoa että osaamme äänestää oikein ja ennen kaikkea että äänestämme.

Taloushallinnon ja kirjanpitäjän näkymät tulevaisuudessa -puheenvuoro oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Jannen ajatuksia tilitoimistojen ja asiakkaiden välisestä suhteesta voit kuunnella myös tästä.

Antti Aho
Antti Aho

Lopuksi vielä ennen loppusanoja kuulimme samaa aihetta käsitellen panelistien mielipiteitä. Tämä oli nyt erilainen tapa esittää asioita ja täytyy sanoa että sitä oli mukava kuunnella, jokainen kun puhui asioita omasta ajatuskulmistaan - se antaa kuulijalle paljon.

Erityiskiitos pitää antaa myös Finlandiatalon somistukselle ja tilaisuuden värimaailmaan sopivasta valaistuksesta. Pieniä asioita, mutta niillä lisätään viihtyvyyttä.

Tilaisuuden pääantina ovat tietenkin laadukkaat puheenvuorot ja niistä saadut uudet ajatukset, tai omien jo olemassa olevien ajatusten vahvistus.

Samasta aiheesta kuulimme toisenkin puheenvuoron, vähän eri näkökulmasta katsottuna, mikä toikin aiheelle sopivasti syvyyttä ja herätti ajatuksia siitä mitä haluamme tehdä jatkossa.

Tärkeässä osassa on kuitenkin yhtenä tekijänä myös ruoka, sen ulkonäkö ja tietysti maku. Tänäkin vuonna kaikki toimi hyvin. Sain nauttia jo ennen varsinaista tilaisuutta sunnuntaina hyvässä seurassa ruokailusta, mikäpä sen parempaa kuin hyvä seura ja maukas ruoka - juomaa unohtamatta... Päivien ajan tarjoilu taas todella toimi ja iltajuhlan ruoka oli makunautinto. 

Mantelilikööri sopi loistavasti iltajuhlan päätteeksi.

Tapahtumassa on paljon yhteistyökumppaneita esittelemässä omia palveluitaan ja tuotteitaan. Läheskään kaikkiin en ehtinyt tutustua, näkemistä kun oli niin paljon. Mahdollisimman monen kanssa kävin juttelemassa, osasta ehdin ottaa kuviakin.
Hyviä keskusteluja käytiin ja jo tutuksi tulleita ihmisiä on kiva ainakin kerran vuodessa tavata.

Monenlaista oli tarjolla, itse yritin tänä vuonna pysytellä erossa siitä huimasta määrästä makeisia mitä on tarjolla. Onnistuinkin aika hyvin välttämään sen että luentoja kuunnellessa tulee syötyä uskomaton määrä, jonka tajuaa vasta kun vie roskiin paperit...

EmCen tarjoama suukko piti kuitenkin nautiskella.

Finagon ihania pikkuisia piti käydä tervehtimässä ja ne suostuivat samaan kuvaankin kanssani, kun vähän suostuttelin.

Ihmisiä oli paljon, paikalla oli noin 1300 alan asiantuntijaa ja ammattilaista. On hienoa että tätä tapahtumaa järjestetään ja koko ajan kehitetään. Kun osallistuu tämän kokoiseen tapahtumaan jossa kaikki toimii, tajuaa miten hyvin Taloushallintoliiton henkilökunta osaa työnsä ja miten hienosti Finlandiatalo ja sen henkilökunta toimii. Iso kiitos kummallekin, oli ilo olla paikalla.

Iltajuhlan tärkeä koru on Taloushallintoliiton          hopeinen ansiomerkki
Iltajuhlan tärkeä koru on Taloushallintoliiton hopeinen ansiomerkki

Päivät olivat taas kerran onnistuneet, matkalukemiseksi paluumatkalla valikoitui aiheeseen sopivasti mikäpä muu kuin uusin Tilisanomat...

Suosittelen näitä kahta päivää kaikille alan ihmisille, täällä saat itsellesi sellaiset eväät omaan tietoreppuusi, ettei mistään muualta. Kaksi päivää tuhtia asiaa ja jos tauoilla jäi aikaa toimi toinenkin lava tiedon jakajana. Nämä puheenvuorot löytyvät Taloushallintoliiton YouTube kanavalta, linkki sinne löytyy kirjoitukseni alusta. Mutta kaiken tämän lisäksi voit keskustella ständeillä olevien yhteistyökumppaneiden kanssa, joko ihan vaan jutustella tai hankkia lisätietoa palveluista ja tuotteista. Verrata vaikkapa eri ohjelmistoja.

Itse pidän hyvästä ruuasta, kuka nyt ei pitäisi ja sitä on näillä päivillä tarjolla. Makuhermojen lisäksi annoksilla hemmotellaan myös näköaistia, niin kauniita ovat monet annokset.

Mutta yhtenä tärkeänä asiana on se että näillä päivillä näet kollegoita. Voit keskustella kaikesta mietityttävästä tai ihan vain päivittää kuulumiset. Tili- ja veropäivät on oivallinen paikka siihen.



Tammikuun Tili- ja veropäivien terveisin

Riikka


ps. ensi vuonna nähdään taas 20.01.2020 - 21.01.2020