Tilitoimistoihmisen stressi, ehkä on ehkä ei...

30.10.2018

Talous- ja palkkahallinto on työtä, joka on paitsi henkisesti myös fyysisesti raskasta. Itse kärsin harvemmin stressistä, mutta fyysisistä oireista nykyään jonkin verran. Tiedän että osa omista vaivoistani olisi hoidettavissa riittävällä liikunnalla ja säännöllisellä unella. Mutta entäpä sitten ne asiat, joista moni muu kärsii ja minä en? Koska tiedän etten ole millään lailla parempi ihminen niin aloin miettimään mitkä ovat ne asiat, jonka vuoksi minä en stressaa? Mitä teen muuta kuin työtä? Kirjoitan nyt niistä asioista tähän, jospa niistä olisi apua jollekin muulle.

Riisiä, maissia, salaattia, raejuustoa pippurilla - hyvää ja terveellistä
Riisiä, maissia, salaattia, raejuustoa pippurilla - hyvää ja terveellistä

Terveellinen ruoka on tietysti se yksi, joka merkitsee, sillä on vaikutusta siihen, miten fyysisesti jaksamme, jolloin se vaikuttaa tietysti myös henkiseen jaksamiseen. Terveellinen ruoka tuo myös hyvän omantunnon. Yritän aina ehtiessäni tehdä itse terveellistä ruokaa, tämä annos nyt on kaikkineen kohtuullisen terveellistä, omassa ajatusmaailmassani panostan enemmän juurikin siihen lisäaineettomuuteen, se että joskus on vähän rasvaisempaa ei ole niin paha kuin se että ruoka sisältää hirmu määrän E-koodeja. Mutta oma terveellisen ruokailun määräni ei ole riittävä selittämän sitä miksi en stressaa siinä missä joku toinen niin tekee, joten eteenpäin.

No sitten on se liikunta, käyn kerran viikossa uimassa poikani kanssa, se on paitsi liikuntaa, myös mukavaa, tämä määrä liikuntaa tosin ei rehellisesti sanottuna riitä, vaikka toki se on parempi kuin ei mitään. Mutta tämäkään ei selitä stressin määrän vähyyttä, varsinkin kun en edes isommin saa happea tuossa lajissa, vaikka kohtuullisen pitkää matkaa uimmekin.

Pienet ilot, kuten asiakkailta saadut muistamiset piristävät päivää kummasti. Saan mukavia pikku yllätyksiä omilta asiakkailtani silloin tällöin, tämä tositteiden kanssa postissa tullut päivänpiristys, oli paitsi mukavaa, myös maukasta. Näitä pieniä piristeitä voisi toki ostaa itsekin aina joskus ja kiittää samalla itseään hyvästä työstä. Vaikka onkin äärimmäisen päivää parantavaa saada kiitosta asiakkailta, ei sekään yksi riitä selittämään omia tuntemuksiani, koska minulla on sen verran vähän asiakkaita lukumääräisesti, ettei näitä kiitoksia nyt ihan koko ajan voi tulla, vaikka kuinka hyvin työni hoitaisin. Eli sekään ei selitä tyytyväisyyttäni ja stressittömyyttäni.

Old Copper's
Old Copper's
ABC Kortela :)
ABC Kortela :)
Cafe Sali
Cafe Sali

Vaikka tiedän että erilaiset maitokahvit tai kaakaot eivät todellakaan ole millään lailla terveellistä juotavaa, niin kuppi silloin tällöin piristää mieltä. Herään itse normaaliaamuina töihin noin klo 5. Minulle aamuheräämiset eivät itsessään ole vaikeita, mutta jotenkin kuuman maitokahvin tai kaakaon juominen siinä aamulla kaikessa rauhassa samalla kun aloittelen töitä, piristää mukavasti. Koska me ihmiset olemme kokonaisuuksia, vaikuttaa mukava fiilis myös työn tehokkuuteen. 

Sen lisäksi että aamuisin juon toimistolla koneen äärellä lämmintä juotavaa, samalla ehkä lukien päivän lehden ennen varsinaisen työn aloittamista, käymme silloin tällöin kaakaolla kotimatkalla tai muuten vaan vaikka kesken päivän, jos työpäivä jostain syystä on venymässä. Silloin kaakaolle voi laittaa vaikkapa vähän kermavaahtoakin. Joskus tavallista työpäivää voi sen päätyttyä piristää vaikkapa ihan ABC:tä mukaan haettu kaakao kertakäyttömukissa. 

Wanhan Rauman Kaffebaar
Wanhan Rauman Kaffebaar
Silakkamarkkinat
Silakkamarkkinat

Joskus kahvitteluhetki kanacroissantin kanssa tai vaikkapa kesän markkinoilla nautitut letut kermavaahdolla ja mansikkahillolla piristävät päivää ja vievät ajatukset pois työstä, sen lisäksi että ne ovat ihan fyysisiä nautintoja, herkullisia kun ovat molemmat! 

Hyvän makuista ja myös edellisiä terveellisempää ovat tuoremehut ja smoothiet, niitä voi nauttia jopa vähän paremmalla omallatunnolla, vaikkakin itse en kovin huonoa omaatuntoa ole koskaan kantanut hetken herkutteluista, silloin kuin se parantaa sopivasti fiilistä, ilman että kuitenkaan herkuttelisin joka päivä.

Huviretken kanaleipä oli todellinen herkku
Huviretken kanaleipä oli todellinen herkku
Valitettavasti näitä ei enää saa :(
Valitettavasti näitä ei enää saa :(
Cafe Il Mondo Kanahampurilainen, en ole parempaa kanahampurilasta saanut!
Cafe Il Mondo Kanahampurilainen, en ole parempaa kanahampurilasta saanut!
Nam!
Nam!
Perheen kanssa ruokailussa on aina oma juttunsa...
Perheen kanssa ruokailussa on aina oma juttunsa...

Herkuttelua kun mietin, käymme silloin tällöin puolisoni kanssa myös syömässä ja joskus ateria kattaa myös jälkiruuan. Perinteisesti käymme myös syömässä ns. pitkän kaavan mukaan silloin kun joko itselläni, puolisollani tai pojallamme on vaikkapa syntymäpäivä. Keskellä viikkoa ruokailu ravintolassa rakkaiden ihmisten kanssa vie ajatukset pois kaikista velvoitteista ja tekemättömistä töistä. Läheiset välit oman perheen tai ystävien kanssa ovatkin tärkeitä oman henkisen hyvinvoinnin kanssa. Tunne siitä että olet riittävä juuri sellaisena kuin olet.

Rauman Merijakamo
Rauman Merijakamo

Rauma on kaunis kaupunki ja se rajoittuu yhdeltä puolelta mereen. Meri on kaunis ja mieltä rauhoittava lähes mihin aikaan tahansa vuodesta. Vaikka liikun valitettavan vähän ulkona - tai yleensäkään missään, niin aina välillä käyn ihan vain katsomassa näitä kauniita maisemia. Siinäkin mieli rentoutuu.

Läheiset välit oman perheen tai ystävien kanssa ovatkin tärkeitä oman henkisen hyvinvoinnin kanssa.
Tunne siitä että olet riittävä juuri sellaisena kuin olet. 

Moni minut tunteva tietää, että yksi harrastuksistamme puolisoni kanssa on järjestää Raumalla Pitsimissikilpailua. Osittain tähän liittyy myös se, että usein olen mukana, kun hän tekee mallikuvauksia. Usein autan jossakin valaistukseen tai muuhun liittyvässä, mutta joskus ihan vain hengailen mukana suurimman osan ajasta. Monista malleista onkin tullut ystäviämme, joten jutustelu kuvausten lomassa rentouttaa mukavasti.

Jannina Morkos & Ducati
Jannina Morkos & Ducati

Liikun liian vähän, tätä yritän parantaa. Mutta koska se on liian vähäistä, on fyysinen kuntoni varmasti paljon, paljon, huonompi kuin monen niistä alani ihmisitä, jotka kokevat kuitenkin työn stressaavaksi. Miksi siis minä en koe?

Kun mietin edellä kirjoittamaani, syy löytyy varmasti kokonaisuudesta. Olen toki varmasti ihmisenä rauhallisempi, enkä ota turhaa stressiä, mutta rauhallisuus ei ole pelkästään luonteenpiirre. Rauhallisuus tulee siitä, että kaikki elämässäni on kunnossa. Ja se muodostuu että kaikesta edellä mainitusta.

Näitä kahta yritän muistaa käyttää päivittäin toimistolla...
Näitä kahta yritän muistaa käyttää päivittäin toimistolla...

Minulla on ylipainoa, mutta voin silti syödä aina joskus herkkuja yhdessä minulle rakkaiden tai tärkeiden ihmisten kanssa, koska elämäni onnellisuus ei riipu siitä olenko 10 kiloa hoikempi, puolisoni rakastaa minua ulkonäöstäni huolimatta. Toki oman terveyteni ja fyysisen hyvinvointini vuoksi kuntoilua pitää lisätä, mutta stressiä minun ei siitä tarvitse ottaa.

En varmasti ole paras ihminen neuvomaan yhtään ketään, mutta jos sinulla on stressiä työssäsi ja välillä fiilis on se, ettet millään jaksa kaikkea mitä sinun tulisi jaksaa, pidä tauko. Hemmottele itseäsi jollain mistä pidät, oli se sitten rauhallista kävelyä ulkona, rentouttavaa, ajatukset pois työstä vievää tekemistä mukavien ihmisten kanssa, liikuntaa, josta saat hyvän fiiliksen tai jotain hyvää syötävää sinulle tärkeässä seurassa. Tai lue vaikka kirjaa jos se on asia, joka saa sinut rentoutumaan ja unohtamaan työn tuoman stressin.

Pääasia että teet jotain, joka saa sinut hetkeksi ajattelemaan ihan muita asioita, jotain, joka saa aikaan tunteen, että olet hyvä tyyppi ja tykkäät elämästäsi. Niin jaksat taas työtäsi. 

Tämä tuli nyt vähän erityyppinen kirjoitus, eikä se sisältänyt yhtään verotukseen, kirjanpitoon tai palkkahallintoon liittyvää pohdintaa, ohjetta tai vinkkiä. Totuus on kuitenkin se että jos emme ole kunnossa, mitään talouteen, palkkoihin tai verotukseen liittyvää asiaa ei synny meiltä keneltäkään. Toivon että joku lukija sai uusia ajatuksia ja tsemppiä työhönsä. Että joku lopettaa huonon omantunnon potemisen silloin kun tekee välillä - vaikkapa keskellä päivää - jotain ihan muuta kuin työtä. Jotain, josta tykkää ja josta tulee hyvä fiilis!



Arvosta itseäsi - olet sen arvoinen

Riikka