KLT- & PHT-Risteily 2019

23.09.2019

Asiantuntijat ovat risteilleet jo pitkään, perinteisesti syyskuussa. Silloin laivalla on paljon Suomen parhaita talous- ja palkkahallinnon asiantuntijoita. Tällä kerralla risteily oli KLT puolella jo 19. PHT:llekin jo 6. Itse olen saanut ilon olla mukana jokaisella kerralla.
Vuosi 2020 onkin siis "juhlavuosi", 20 vuotta asiantuntijaristeilyjä.

Aina joskus kuulee kysyttävän miksi koulutuksen tulee olla risteily, miksi se ei voi olla jossakin muualla. Itse en ole mikään risteilyjen tai oikeastaan minkäänlaisen matkustuksen ystävä, enkä edes oikein muista milloin olisin ollut risteilemässä ihan vaan vapaa-ajalla. Mutta silti olen ehdottomasti sitä mieltä että tämä koulutus kuuluu olla risteily. Siinä on oma tunnelmansa ja kaikki ovat yhdessä, kukaan ei lähde välillä hoitamaa asioita toimistolle tai piipahtamaan asiakkaan luo. Jo heti satamassa on oma tunnelmansa joka säilyy loppuun asti.

Kaikki valmiina, risteily voi alkaa. 

Ennen koulutuksen alkua saamme nauttia keittolounaan, pakollinen osuus se ei ole, joten ne jotka tulevat läheltä voivat halutessaan astua laivaan vähän myöhemmin. Kun taas me jotka tulemme kauempaa voimme rauhassa aloittaa risteilyn maukkalla keitolla hyvässä seurassa.

Siinä on oma tunnelmansa ja kaikki ovat yhdessä, kukaan ei lähde välillä hoitamaa asioita toimistolle tai piipahtamaan asiakkaan luo.  

Perinteisesti risteily alkoi tänäkin vuonna yhteisellä luennolla, jonka aiheena oli veroilmoittamisen ja verotuksen tietovirtojen kehityskulku tästä lähitulevaisuuteen - Mitä ihmettä on tulossa? Esityksen pitivät talous- ja henkilöstöhallinnon Taloushallintoliiton johtavat asiantuntijat Janne Fredman ja Eija Männistö. Puheenvuorossaan he kävivät läpi mielenkiintoisia, osittain ehkä ainakin osassa kuulijoita epäuskoakin herättäviä aiheita: Transaktiopohjainen arvonlisävero-ilmoittaminen, Fiskaalinen kassajärjestelmä ja eKuitti, Reaaliaikainen ennakonpidätyksen toimittaminen, Veroilmoituksesta tilinpäätökseksi vai miten päin?

Niin yritykset kuin etenkin tilitoimistoala ovat lähivuosina saaneet tehdä normaalin työnsä lisäksi paljon muuta kun viranomaisten erilaiset toimet ovat aiheuttaneet osin odottamattomiakin ongelmia. Nyt toivoisi muutamaksi vuodeksi rauhaisaa aikaa, jotta tilitoimistot ehtisivät tehdä sitä mitä heidän pitäisi tehdä: auttaa asiakasyrityksiään menestymään.

Jannen ja Eijan yhteisen puheenvuoron jälkeen PHT-asiantuntijat siirtyivät omaan tilaansa, laivan kokoustiloihin. KLT:t taas jatkoivat yökerhossa joka on ainut tila jonne niin iso määrä asiantuntijoita mahtuu kerralla kuulemaan ja näkemään. Risteily on hyvin suosittu, jo monena vuonnahan se on myyty loppuun ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Ja joka vuonna saamme uusia asiantuntijoita enemmän kuin vanhoja poistuu työelämästä. Joten ensi vuonna, muista ilmoittautua ajoissa! 

KLT asiantuntijoiden luennot jatkuivat otsikolla: "Osingonjaon verotuksen erityiskysymyksiä"

Puheenvuorossa käsiteltiin aiheita mm. seuraavin otsikoin  Osakepääoman korotukset - uudet ja vanhat osakkeet, Erilajisille osakkeille jaettava osinko, Yhtiön osakkeiden kauppa ja osingonjako, Omien osakkeiden hankinta tai lunastus - merkitys osingon pääomatulo-osuuden laskennassa, Yritysjärjestelytilanteet, kuten sulautuminen ja jakautuminen, osingonjaon kannalta, Suosiva varojenjako - mitä tarkoittaa? Osakkeiden lahjoitus ja osinko-oikeuden pidätys. Aiheesta meille puhui Markku Ojala, joka toimii kirjanpidon ja verotuksen johtavana asiantuntijana, Taloushallintoliitossa

Kaikken alamme ihmisten tuntema ja kunnioittava Leena Rekola-Nieminen jatkoi aiheella: "Tuloslaskelman oikea kohta - Kirjaukset sinne vai tänne?"
Väliotsikoina luennossa olivat: Liikevaihtoon vai liiketoiminnan muihin tuottoihin? Mikä merkitys on yrityksen toimialamääräyksillä ja miten käsitellään esim. liiketoiminnan tai sen omaisuuserien vuokratulot? Rahoitustuottojen esittämisen kulmakivet Poikkeukselliset tuotto- ja kuluerät. Mitä pitää esittää liitetietona ja millä tarkkuudella?

Nyt toivoisi muutamaksi vuodeksi rauhaisaa aikaa, jotta tilitoimistot ehtisivät tehdä sitä mitä heidän pitäisi tehdä: auttaa asiakasyrityksiään menestymään. 

Leenan luennon jälkeen saimme nauttia laivan herkullisesta buffeesta jota kahvin ja teen kanssa tarjoilitiin. Arvostan maistuvaa ruokaa ja sitähän täällä laivalla oli tarjolla molempien koulutuspäivien väliajoilla:

Kun KLT:t kuuntelivat puheenvuoroja osingonjakamisesta ja tuloslaskelmasta, puhuttiin PHT:ille ajankohtaisia asioita ennakkoperinnästä: Annetut uudet ohjeet ja menettelymuutokset sekä Kokemuksia tulorekisteri-ilmoittamisesta. Itseoikeutetusti tämän puheenvuoron piti Sari Wulff, joka toimii ylitarkastajana Verohallinnossa.

Kun kahvit ja herkulliset tarjottavat oli nautittu, siirryttiin lyhyesti kuulemaan Accountor HR Solutions Oy:n puheenvuoro otsikolla "Palkanlaskennan tietovirrat ja palkanlaskijan rooli"

Tämän jälkeen siirryttiinkin kansainvälisille vesille, laiva oli toki vielä satamassa, mutta luennon aiheena oli "Kansainväliset asiat - Suomeen tulevat työntekijät".  Verotuksesta ja sosiaaliturvasta sekä käytännön prosessista, muun muassa oleskelu-ja työlupien osalta puhui mielenkiintoisella ja asiantuntevalla otteessa Esa Johnsson. Esa on Senior Manager Head of Global Mobility Outotec Oyj:ssä. Hän on todellinen asiantuntija kansaivälisissä henkilötöasioissa.

PHT:t kysyivät ja keskustelivat paljon. Koska kaikki PHT- ihmiset ovat, tai oikeastaan lähes kaikki, käyneet pitkän kurssin jossa ovat totteneet haastamaan puhujan ja keskustelemaan asioista, he ovat hyvä vaikkakin vaativa yleisö.

Taloushallintoliiton PHT-tutkintoon valmistanut vuoden kestänyt kurssi on nyt siinä muodossaan päättynyt, kun tutkinto on siirretty tutkintovaliokunnalle. Mutta toki koulutusta jatketaan palkkahallinnon erikoistumisopintojen ja PHT -treenien merkeissä. Suosittelen ehdottomasti, niissä oppii paitsi sitä varsinaista ammattiasiaa, myös tuntemaan ihmisiä ja keskustelemaan aiheista muiden samojen tilanteiden kanssa elävien ihmisten kanssa. Ja moni saa hyvän verkoston loppuelämäkseen. Siksi tähän väliin lämmin suositus näille kurseille. 

Suolaista purtavaa oli molempina päivinä varmasti jokaisen makuun, eivätkä makeat tarjoilut jääneet toiseksi. Myös erikoisruokavaliot oli huomioitu loistavasti.

Laivan yksi parhaista puolista onkin ruoka, se on maukasta ja sitä on riittävästi, sekä määrällisesti että valkoimaltaan.

Koska laivan lähtö on klo 17, pidimme siinä kohdin pienen tauon, kenenkään ääni kun ei kanna yli sen huumaavan metelin joka varsinkin kokoustiloissa kuulee laivan lähtiessä. Tauon jälkeen sain itsekin puhua, aiheena "Tulorekisteri - missä mennään nyt", eli päästin kertomaan mikä on tämän hetken tilanne Tulorekisterissä ja ilmoittamisessa. Sain myös jatkaa arvostamani kollegan Eija Männistön kanssa kun pidimme pienen kertauksen aiheesta "GDPR - miten se käytännössä jatkuukaan" Tietosuoja-asetus on varmasti jo tuttu juttu, mutta ei ole ollenkaan huono asia kuulla vielä lyhyesti mitä kaikkea piti tehdä ja ennen kaikkea mitä pitää tehdä nyt kun voimaan tulosta on jo aikaa - vähintään kerran vuodessa kun on tarkastettava että asiat ovat edelleen niin kuin niiden on ajateltu olevan ja tarvittaessa tehdä muutoksia dokumentaatioon ja käytännön toimiin.

Sillä aikaa Sinikka Hiidenmaa Mikkelin Laskenta Oy:stä puhui otsikolla "Taseen ulkopuoliset sitoumukset ja järjestelyt" Mitä taseen ulkopuolisilla järjestelyillä tarkoitetaan ja miten ne tunnistetaan? Miten niiden luonne ja liiketoiminnallinen tarkoitus tulee kuvata liitetiedoissa? Työnjako yrityksen hallinnon ja ulkoistetun taloushallinnon palvelutuottajan välillä.

"Sähköinen allekirjoittaminen ja tilintarkastusmerkintä" otsikolla Visma Solutions Oy:n johtaja Harri Koponen puhui hyödystä perinteiseen allekirjoittamiseen verrattuna ja asiakkaan sitouttamisesta. Hän kertoi myös oikeasta päiväyksestä, allekirjoitusjärjestyksestä ja muista menettelyistä käytännössä

Tärkeää asiaa taloushallinnon asiantuntijoille kertoi myös BSH Partners Oy:n toimitusjohtaja Mikko Hollman: "Näin tulkitsen tilinpäätöksen asiakkaalleni 15 minuutissa" Alaotsikoina puheenvuorossa olivat Kriittisimmät asiat, jotka tiedon käyttäjän tulee ymmärtää yrityksen tilanteesta tilinpäätöksen perusteella, Tunnuslukujen arvoihin pohjautuvia toimenpidesuosituksia. Täyttä asiaa koko puheenvuoro.

Molempien koulutustilojen luentojen tullessa päätökseen ensimmäiseltä päivältä oli hetki aikaa shoppailla ja valmistautua A'la carte illalliseen paikkana Ravintola Grande Buffet. Tarjolla oli myös aikaa rentoutumiselle ja pikakaunistuksille kun Finago tarjosi mukanaolijoille niskahierontaa ja pikameikkejä. 

Koska tänään oli A´la carte illallinen, oli mukava pukeutua vähän paremmin, buffee illalliseen lähdetään sitten vapaammin.

Näistä tarjoiluista ei voi muuta sanoa kuin: Herkullista!

Perjantaina aamiaisen jälkeen laivan saavuttua Värtanin satamaan sai jokainen mielensä mukaan joko viettää vapaa-aikaa tai osallistuminen vapaaehtoiseen ohjelmaan, joita tänä vuonna olivat shoppailu Stockholm Quality Outletissa tai tutustuminen Abba-museoon.

Risteilyyn kuului aamiaisena meriaamiainen seisovasta pöydästä mutta lipukkeen sai käyttää sen arvosta myös muualla. Itse löysin itseni molempina aamuina Coffee & Co -nimisestä kahvilasta joka oli auki vielä vaikka laiva oli jo satamassa. Aamiaiseni näytti samalta molemmilla kerroilla - laivan katkarapuleipä kun on niin hyvää ettei sellaista muualta saa.       

Herkullisen rauhassa nautitun aamiaisen jälkeen oli vielä aikaa käydä kannella ihastelemassa aurinkoista ilmaa ja levätä hetken aikaa. Ja sitten olikin jo aika risteilyn toisen päivän luennoille:

PHT -risteilyn osallistujat saivat kuohuvat yhteistyökumppanina toimivan Accountor HR:n tarjoamana.

 Leena Rekola-Nieminen aloitti perjantain PHT -risteilyn luennot puhumalla otsikolla "Palkat palkanlaskijan, kirjanpitäjän ja tarkastajan näkökulmasta" Hänen puheenvuoronsa oli hyvää asiaa, kuten Leenan luennot aina ovat, nyt luento käsitti alaotsikot: Maksu-, lasku- ja suoriteperusteinen kirjanpito - mitä tarkoittaa käytännössä, Tiedot palkkahallinnosta kirjanpitoon, Palkat maksuperusteisesti kirjanpitoon, Oikaisu tilinpäätöksessä, Palkat suoriteperusteisesti kirjanpitoon - täsmäytys tilinpäätöksessä, Sosiaalikulut maksuperusteisesti kirjanpitoon - oikaisu tilinpäätöksessä, Sosiaalikulut suoriteperusteisesti kirjanpitoon - täsmäytys tilinpäätöksessä, Palkkoja koskevat tarkastukset, Sisäinen tarkastus, Tilintarkastus, Verotarkastus. Siinä olikin meille kuulijoille tärkeää tietoa ja ajattelemisen aihetta rutiinien keskelle.

Samaan aikaan KLT:t kuulivat avauksia aiheista: 

IFRS-säännöt - milloin kirjanpitolain mahdollistamat
vaihtoehdot kannattaa ottaa käyttöön pk-yrityksessä? Sijoituskiinteistöjen käypään arvoon arvostaminen, vuokrasopimusten esittäminen taseessa, pääomalainojen kirjaaminen osaksi omaa pääomaa, Vaihtoehtoiset menettelytavat tilinpäätöksen tunnuslukujen näkökulmasta, puhujana loistava Ismo Kuutti, BDO Oy:stä

Viimeisenä luennoitsijana KLT -risteilyllä kuulimme aina yhtä upeaa ja asiallista Sinikka Hiidenmaata, hän oli koonnut kuultavaksemme haastavimmat kysymykset  KLT-tentistä poimittuna. 

Yhtä vahvaa asiaa kuultiin otsikolla "Ajankohtaista työlainsäädännöstä ja viimeisintä oikeuskäytäntöä", jossa kuulimme Henkilökohtaisen irtisanomisperusteen muutoksesta, Yt-lain kokonaisuudistuksesta, Kilpailukieltosopimuksista, Työsopimuslakiin EU-direktiiveistä tulevista muutoksista. Puhuja itseoikeutetusti Suomen Yrittäjien asiantuntija, Albert Mäkelä.

Aditron henkilöstöjohtaja Tuula Rinkinen jatkoi hyvien luentojen sarjaa kertomalla lakisääteisistä henkilöstösuunnitelmista käytännössä:
Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma, Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma, Työsuojelun toimintasuunnitelma. Henkilöstöhallinnon tullessa yhtä vahvemmin myös tilitoimistojen palveluvalikoimiin, tämä oli todella ajankohtainen ja hyödyllinen puheenvuoro, kiitos Tuula!

Veroasiantuntija Marko Ojala, KPMG Oy Ab:ltä kertoi puolestaan Komissiokaupasta ja välitysmyynistä, ulkomaankaupan keskeisimmistä arvonlisävero-ongelmista sekä muista arvonlisäverotuksen erityiskysymyksiä

Sitten olikin jo taas aika valmistautua illalliselle, joka tällä kertaa nautittiin Buffet-illallisena Ravintola Grande Buffeessa. Toki shoppailemaankin vielä ehti ennen sitä jos jäi eilen jotain sellaista hankkimatta että halusi täydentää tuliaisia, vaikkapa jotain mukavia makeisia työporukalle.

Kuohuvalla lähdettiin valmistautumaan iltaa varten. Koska olin jo shoppiluni tehnyt enkä tarvinnut aikaa niin kovin illalliselle valmistutumiseen, oli vähän aikaa pelleillä Instagram filttereillä - hauskalla fiiliksellä iltaan siis.

Illallinen sujui mukavasti hyvässä seurassa, sain ilon istua luennoitsijoiden pöydässä koska olin itsekin ristielyllä puhumassa. On mukava tavata jo tutuksi tulleita ihmisiä ja kuulla kuulumisia sekä mielipiteitä 

Ilta sujui mukavasti karaokebaarissa vaikka en itse laula julkisesti. Hauskuudesta huolehtivat juuri armeijasta päässeet nuoret miehet joilla lauluääntä enemmän oli intoa ja hauskaa asennetta. Positiivisia yllätyksiä itselleni tarjosivat oman ryhmämme laulajat, joillakin olisi ääntä vaikka laulajanuralle jos asiantuntijan työt joskus kyllästyttävät! 

Kävin baarireissun jälkeen katsomassa keskiyön shown, mutta moni jäi tanssimaan aamuun asti, mutta minua siinä kohden kutsui jo hytti ja NukkuMatti.

Tämän vuoden KLT- ja PHT-risteily on risteilty onnistuneesti, ensi vuonna vuorossa on 20. KLT-risteily, joten ilmoittaudu ajoissa mukaan.

Näissä risteilyissä on sopivassa suhteessa asiantuntevia luentoja, mukavia keskusteluja, hyvää ruokaa, huumoria ja hauskoja hetkiä ja jos haluaa, levätäkin ehtii.

Tulethan sinäkin ensi vuonna?

Laiva saapui satamaan lauantaina aamulla, hyvin nukutun yön jälkeen oli mukava käydä vielä kannella haistelemassa raikasta meri-ilmaa. Pian saavuimmekin satamaan ja  kotimatka voi alkaa kohti Raumaa.

Risteily oli taas antoisa kuten se on aina ollut, paljon uusia asioita tuli omaan tietoreppuuni ja sain myös vahvistusta asioille jotka jo tiesin tai joita olin ajatellut.

Kollegoiden tapaaminen ja keskustelut, yhdessä myös hassuttelu ja hauskanpitäminen ovat näiden risteilyjen suola. Ja tietysti se ruoka. Se vaan laivalla on niin hyvää.

Isommat koulutustapahtumat alkavat olla tältä vuodelta ohi, toki hyviä koulutuksia on vielä jäljellä yksittäisinä päivinä. Toivottavasti nähdään koulutuksissa tai muuten vaan!

Ensi vuosi starttaakin Tili- ja veropäivillä ja juhlavalla gaalalla Tilisanomat lehden 40 vuoden kunniaksi!


Risteilyterveisin

Riikka