Tilitoimistopäivä a´la Finago

02.12.2018

Olen ollut saman ohjelmistotoimittajan asiakkaana vuodesta 1988 - eli siitä asti kun olen ollut tilitoimistoyrittäjä. Yrityksen nimi on vaihtunut varmasti 10 kertaa sinä aikana, jos riittääkään. Taloushallinnon ohjelmistokin on vaihtunut, tosin Tikon on ollut minulla käytössä nyt 18 vuotta. Yksi asia on heillä säilynyt koko ajan, vähän toki muotoaan muuttaen ja se asia on tilitoimistojen yhteen saattaminen jonkin tapahtuman puitteissa. On ollut tilitoimistoristeilyjä, tilitoimistojohdon päiviä ja nykyisin kaksi kertaa vuodessa tilitoimistot suurella joukolla yhteen kokoava Tilitoimistopäivä. Se täyttyy joka vuosi, niin etteivät kaikki halukkaat pääse mukaan. Mukana nykyisin onkin tilaisuuden päälavan puheenvuorojen streamaus. Tervetullut juttu varmasti monelle.

Viimeisin päivä järjestettiin Marina Congress Centerissä marraskuun alussa. Mukana sekä Tikon että Procountor ohjelmistojen käyttäjiä. Itsellänikin oli paljon tuttuja, yhteistä tapaamista sovin esimerkiksi Tasekirjailijat - facebookryhmänkin kanssa, valitettavasti itse ehdin jutella heistä vain muutamien kanssa ja eksyin mielenkiintoisen keskustelun viemänä ruokailussakin eri pöytään, vaikka tarkoitus oli lounastaa ryhmän kanssa yhdessä. 

Nimikyltin takana oli mukavasti päivän ohjelma
Nimikyltin takana oli mukavasti päivän ohjelma

Kongressikeskuksen käytävät täyttyivät ihmisistä ja vilkas puheensorina täytti ilman kun ihmiset puhuivat keskenään tai vaihtoivat ajatuksia tilassa esilläolevien yritysten edustajien kanssa näiden ständeillä.

Tilaisuuden juonsi mukavasti Sanna Stellan.

Aluksi pääsalissa kuulimme Finagon yleisiä terveisiä, puheenvuorot kertoivat tulevasta strategiasta, kehtyksestä ja uusista lanseerattavista ohjelmista. 

Puhujat saivat kaikki tosi kauniin kukkakimpun ja muuta mukavaa
Puhujat saivat kaikki tosi kauniin kukkakimpun ja muuta mukavaa

Perinteisesti tilaisuudessa kuultiin myös Tikonin ja Procountorin käyttäjän ajatuksia lyhyissä puheenvuoroissa. Tällä kertaa sain kunnian olla se joka puhuu Tikonista ja sen käytöstä.

Oma puheenvuoroni poikkesi päivän yleisestä linjasta, siinä ei puhuttu tekoälystä eikä taloushallinnon sähköistämisen ihanuudesta. Toki nämä kaksi asiaa ovat tärkeitä, mutta tilitoimiston näkökulmasta katsottuna asiakas sen ratkaisee, asiakas on tärkein. Sähköistys ei kannata sähköistämisen vuoksi, vaan avuksi. Kun asiakaskunta on sellainen ettei sähköistäminen ole ykkösprioriteetti, se on asia joka on hyvä avoimesti myöntää. Toimintaa voi kehittää niin monella muullakin tavalla, kun käytössä on Tikonin kaltainen loistava ohjelma. 

Lounaalla saimme alkuruokana kalaa joka suorastaan suli suussa. Pääruoka minulla punaisen lihan allergian vuoksi tuli kanaa ja se oli todella hyvää. Ravintola taso tulee esiin juurikin näissä tilaisuuksissa joissa nopeasti on tarjoiltava isolle osallistujamäärälle. 


Viestiseinä palveli koko tilaisuuden ajan pääsalissa, sitä kautta oli mukava sekä kommentoida asioita, että esittää kysymyksiä puhujille. 

Tämän tyyppiset tekniset toteutukset ovat tervetulleita isoihin, monen sadan henkilön tilaisuuksiin.

Lounaan jälkeen osallistujat saivat jalkautua eri saleihin, kuulemaan niitä asioita joista olivat kiinnostuneita, saleja oli neljä, molemmille ohjelmistoille omansa sekä kaksi salia teemoilla: "Menestyksen avaimet" ja "Opi ja kehity" Koska itselleni osa näistä puhutuista asioista oli tuttuja tai ne eivät koskettaneet, istuin kaksi ensimmäistä osuutta kuuntelemassa mm. Tulorekisteri asioita Tikonissa. Viimeisen puheenvuorona kuuntelin ajatuksia myynnistä, puhujana Mika D. Rubanovitsch. Hän on mukaansa tempaava puhuja jota on ilo kuunnella.

Henna Mäkilä aloitti Tulorekisterikatsauksen herättäen ajatuksia siitä miten tilitoimistojen olisi hyvä huomioida Tulorekisterin tulo omissa aikatauluissaan.

Merja Luntta jatkoi tarkemmalla opastuksella siitä mitä kaikkea pitää ottaa huomioon kun käyttöönotamme tulorekisterirajapinnan Tikonissa. Merja antoi hyviä vinkkejä ja kertoi huomioon otettavia seikkoja. Näillä ohjeilla käyttöönotto varmasti sujuu Tikonilla mukavasti. Itse arvostan sitä että Tikonissa on tehty alustavat toimet sellaisessa aikataulussa, että käyttäjällä on mahdollisuus saada kaikki valmiiksi hyvissä ajoin.

Ohi varsinaisen Tilitoimistopäivän, on samalla kerrottava hyvistä webinaareista joita he järjestävät. Jos käytössäsi on Tikon, etkä ole tutustunut näihin, käy ihmeessä kuuntelemassa hyvää tietoa ja Tulorekisterin haltuunotto käy huomattavasti sujuvammin!

Tilitoimistoille on hyvä välillä kuulla myynnistä ja myymisestä. Me ajattelemme helposti ettemme halua myydä, huomaamatta että me myymme koko ajan. Se miten käyttäydymme, mikä on asenteemme ja miten kohtelemme asiakasta, on koko ajan myyntityötä - tai sitten sitä ei ole ja ihmettelemme kun asiakas etsii toisen tilitoimiston vaikka olemme hoitaneet kaikki lakisääteiset asiat moitteetta. Vaikka me emme ehkä ole asiakkaiden käytössä ihan 24/7 niin kuitenkin Mika D. Rubanovitsch puhui paljon asiaa jota kannattaa miettiä ja soveltaa käytäntöön.

Me ajattelemme helposti ettemme halua myydä, huomaamatta että me myymme koko ajan 

Kahvitauolla, ennen kuin yhteinen osuus taas alkoi pääsalissa, ihmiset kuljeksivat ständeillä tai keskustelivat keskenään, osa jutteli vähän sivummalla tuttujen kanssa, osa taas liikkui vapaammin aulatiloissa.


Itse olin hyvissä ajoin paikalla pääsalissa ja odottelin kun hiljalleen muutkin saapuivat paikalle.

KeyNote puhujana kuultiin Jenni Pääskysaarta kun hän pohti yrittäjän ja tilitoimiston suhdetta kertoen myös omia kokemuksiaan.

Oli mukava lukea Jennin esiintuomana hyvin tuntemani Heikki Peltolan loistavaa elämänohjetta
Oli mukava lukea Jennin esiintuomana hyvin tuntemani Heikki Peltolan loistavaa elämänohjetta

Illallinen oli taas kerran kauniisti katettu ja mukava punainen sävy loi viihtyisän tunnelman.

Kauniisti katettuun pöytään on aina ilo istuutua
Kauniisti katettuun pöytään on aina ilo istuutua

Katkaravut ovat yksi lempiruokani ja kun niitä tarjoillaan Toast Skogein muodossa, on sanottava ettei ateriaa oikein paremmin voisi aloittaa.

Koska varsinainen pääruoka oli härän sisäfileetä, sain vaihtoehtoisena ruokana kalaa, mikä oli niin hyvää, etten osaa sitä edes kuvailla, menee Kismetin mainoksen tyyliin: Niin hyvää ettei sanotuksi saa!

Suklaakakku, vadelmahilloke ja vanilja-ranskankerma tykötarpeineen - loistava päätös herkulliselle aterialle. 

Ilta oli erittäin viihdyttävä, hyvää ruokaa hyvässä seurassa jutellen. Olikin taas kerran todettava että Tilitoimistopäivillä kannattaa osallistua myös illalliselle, vaikka päivän ohjelmakin jo itsessään on loistava, niin illallinen kyllä kruunaa päivän.

Kiitos Finago, kiitos Marina Congress Center ja kiitos kaikki te mukana olleet, teitte taas kerran Tilitoimistopäivästä sellaisen, ettei sen jälkeen voinut kuin todeta päivän olleen todellakin osallistumisen arvoinen!

On loistava juttu että ohjelmistotalo järjestää tämän tyyppisiä tilaisuuksia - kiitos!

Ensi keväänä, tarkalleen ottaen 9.5.2019 näemme taas. Toivottavasti sinäkin tulet mukaan!

Luonto on ollut tänä syksynä kaunis, niin se oli nytkin onnistuneen päivän kunniaksi
Luonto on ollut tänä syksynä kaunis, niin se oli nytkin onnistuneen päivän kunniaksi


Tulorekisteri on tätä kirjoittaessa kuukauden kuluessa todellisuutta. Toivottavasti oma ohjelmistokumppanisi on pitänyt ohjelmansa käyttäjistä yhtä hyvää huolta kuin Tikon. 

Toivon kaikille tsemppiä viimeisiin Tulorekisteriin valmistaviin puuhiin, olkaa yhteydessä jo voin auttaa jotenkin!

Riikka

ps. jos kaipaat koulutusta Tulorekisteriin, löydät tekemäni webinaaritallenteen:

https://solki.live/video/28obzjw 

Koulutuksen kesto 2 tuntia ja 45 minuuttia. Hinta 70€ + alv = 86,80 €