Tuli käytyä Oulussa

25.10.2018

Olen jo aikaisemminkin kirjoitellut Ajantiedon palkanlaskijoille suunnatusta kurssista jossa käydään läpi monenlaista, mutta jonka painopiste on kuitenkin Tulorekisterissä. Olen saanut ilon olla toteuttamassa tätä koulutusta, joka on vienyt minut eri paikkakunnille, joihin en ehkä muutoin olisi mennytkään. Tällä kertaa oli vuorossa Oulu ja pitkästä matkasta huolimatta se oli mukava kokemus.

Tämä kerta oli erilainen muista koulutuskerroista, koska päällekkäisten tilaisuuksien vuoksi Jaana ei Ajantiedolta ollut ollenkaan mukana. Sainkin häneltä tuliaiset kurssilaisille mukaani jo maanantaina, kun kävin pitämässä Helsingissä vastaavaa kurssia matkareskontrasta vastaaville ihmisille. 

Lähdin reissuun tiistaina illalla klo 23 ja olin Oulussa klo 7.05. Onneksi olen aika hyvä nukkumaan bussissa. Koulutuspaikkana toimiva Oskarin kellari avasi ystävällisesti ovensa minulle jo varhain. Erityisen hyvä asia tämä oli koska Oulussa oli aamulla siihen aikaan pakkasta, ei paljon mutta kuitenkin ja asema kiinni vartioiden lakon vuoksi.

Sain lämmintä teetä juodakseni ja minulla olikin sitten hyvää aikaa testata että saan esityksen toimimaan. Normaalisti esityksessä käytetään Ajantiedon kannettavaa, mutta nyt minulla oli mukana siihen tarkoitukseen oma kannettavani, joka on pienempää mallia. Mutta hyvin se pelitti ja kuva tuli heti näkyviin oikealla resoluutiolla. Tämä yllä oleva kuva on kuva, jonka lähetin tiedoksi kotiin, siellä kun mieheni päivysti varmuuden vuoksi jos olisi jotain teknisiä ongelmia tullut. Joten sain laittaa hänelle viestin kuvan kera että homma on kunnossa.

Vaikka aikaa oli riittävästi, se kului kuitenkin yllättävän nopeasti, enkä itseasiassa muistanut viedä ulos sitä varten annettuja kylttejä kouluttamisesta, kun kaikki kurssilaiset olivatkin jo saapuneet paikalle! :) Tosin ravintolan edustaja oli oman kyltin vienyt ulos kadun varteen, jotta ihmiset löysivät paikan.

Aamupala oli runsas, kaurapuuro tosi maukasta, sämpylät tuoreita, lämpimiä ja maistuivat oikeasti leivälle. Marjasmoothie oli jotenkin erityisen maukasta, ainakin minun makuuni. Paikassa oli muutenkin loistava palvelu, kokemus näkyi siinä miten näppärästi hän kokosi aamupalatarvikkeet pois ja iltapäivällä toi iltapäiväkahvin niin ettei tilaisuutemme häiriintynyt ollenkaan. Ruuan haimme seisovasta pöydästä ja sekin oli hyvää!


Minulla oli kurssin päätyttyä aikaa noin kuusi tuntia siihen kun bussi takaisin Raumalle lähtisi klo 22.10. Takana yksi yö bussissa ja koko päivän luento. Ennen Ouluun lähtöä oli tämä se kohta joka eniten oikeastaan mietitytti, mitä tekisin itselleni vieraassa kaupungissa yksin kuusi tuntia? Varsinkin kun en ole shoppailija ja minulla on kuitenkin sen verran myös kannettavaa mukanani, etten jaksa kaupoissa kierrellä. Mutta onneksi keksin kysellä Facebookin Tasekirjailijat  -ryhmästä kuka siellä jäsenenä olevista olisi Oulusta. Ja löytyi kolmekin ihmistä, joista tosin yksi sairastui ennen tapaamista, mutta tapasin kuitenkin kaksi heistä.

Tapasimme Pannu -nimisessä ravintolassa ja taas sain hyvää ruokaa, varsinkin jälkiruokana oleva juustokakku oli todella hyvää. Toki aika makeaa, mutta herkullista. Jos liikut Oulussa ja etsit illaksi ruokapaikkaa, ensimmäisessä kuvassa on linkki ravintolan sivuille.

Meillä kolmella riitti juttua, toki tuli puhutta taloushallinnosta ja tilitoimistomaailmasta, mutta kyllä niin monesta muustakin asiasta, että ilta kului rattoisasti. Vaikka emme toisiamme tunteneet ja ikäeroakin taisi olla, olimme jotenkin niin samalla aaltopituudella että jutustelu siinä hyvän ruuan äärellä sujui ja aika kului.

Jossain kohdin oli kuitenkin aika jatkaa matkaa, sain kivasti toisen seuralaisistani matkaoppaaksi, jotta sitten löysin linja-autoasemalle ja matkani Oulusta Raumalle pääsi jonkin ajan odotuksen jälkeen jatkumaan. 

Kiitos vielä Susanna ja Janita kun piditte seuraa - oli mukavaa!

Kieltämättä fiilikseni tänä aamuna oli yllä olevan kuvan suuntainen, kävelykeppiä ei minulla tosin ollut, vaikka olisi sillekin voinut olla käyttöä. Kun olin istunut menomatkan reilut kahdeksan tuntia, vetänyt koulutuksen ja taas istunut takaisin bussissa toiset reilut kahdeksan tuntia, olin takaisin Raumalla klo 6.15 ja meninkin vielä hetkeksi nukkumaan. Uni ei herätessäni ollut, mutta sekä selkäni ja jalat - etenkin nilkat kertoivat jäykkyydellään: tuli sitten vähän istuttua :)

Mutta silti voin rehellisesti sanoa että oli mukava reissu, vaikka paikat vähän jumittaa.


Tulorekisteri tekee tuloaan ja on varmasti vielä paljon ihmisiä, jotka tulevat työskentelemään sen kanssa, mutta eivät vielä ole asiasta sen enempää ottaneet selvää. Ajantieto tekee tärkeää koulutustyötä ja olen iloinen kun olen saanut heidän kurssillaan käydä puhumassa ihmisille asiasta. 

Vielä on mahdollista osallistua Helsingissä 1.11.2018 sekä Porissa 9.11.2018 tähän vastaavaan koulutuspäivään. Jos taas koet tarvitsevasi yrityskohtaisen koulutuksen, ole yhteydessä niin katsotaan sopiva aika. Voin pitää myös webinaarin jos yrityksenne ihmiset työskentelevät eri paikkakunnilla.

Oulussa paikalla oli asiasta kiinnostunut ja aktiivinen porukka, joka esitti hyviä kysymyksiä asiaan liittyen. On aina palkitsevaa kun ihmiset kysyvät, eivätkä vain hiljaisina kuuntele.

Kiitos kaikille paikalla olleille!


Tulorekisteriterveisin Oulusta, kiitos kurssilaisille sekä kahdelle oululaiselle Tasekirjailijalle! 


Riikka