
Palkkahallinnon peruskurssi
Palkanlaskenta on tärkeä osa taloushallintoa
Palkanlaskenta on yksi osakirjanpidoista, mutta täysin muista osakirjanpidoista tai pääkirjanpidosta poikkeava osa-alue. Tähän koulutuskokonaisuuteen olen nyt koonnut tärkeimmät asiat niistä eri koulutuksista, joita olen aktiivisesti tehnyt eri koulutustaloille ja lisännyt sellaisia joista ei ole erikseen koulutusta järjestetty, mutta jotka koen tärkeiksi.
Olen kouluttanut ja vastannut koulutuksissa sekä niiden ulkopuolella niin moniin palkanlaskijoiden kysymyksiin, että uskalla sanoa tietäväni ne kohdat jotka tuottavat päänvaivaa.
Koulutus kestää 11 viikkoa ja aineisto on käytettävissä puoli vuotta sen ostamisesta. Kun koulutus alkaa, joka viikko julkaistaan uusi aihe, sen koulutusvideo, tehtävät ja ratkaisut tehtäviin. Mutta voit ostaa sen milloin vaan ja kuunnella omaan tahtiisi, katsottavana ovat ne osiot jotka ovat siihen mennessä julkaistu.
Koulutusalustalla voi esittää kysymyksiä ja saada niihin vastauksia.
Jokainen osio sisältää myös tehtäviä ja erillisen videon jossa tehtävät käydään läpi.
Halutessasi voit katsoa verkkokurssin esittelyvideon myös suoraan YouTubessa
Palkkahallinnon perusteet -verkkokurssi sisältää:

Palkan käsite ja palkkakirjanpito
Aloitamme käymällä läpi palkka -käsitteen perusasioita ja palkkakirjanpitoa osakirjanpitona niin että aloittavallekin palkanlaskijalle on selkeää mistä palkanlaskennassa on kysymys ja mitä palkanlaskennassa on otettava huomioon

Luontoisedut
Luontoiseduissa käyn läpi ne luontoisedut jotka ovat Verohallinnon toimesta hinnoiteltu vuosittain, mutta myös ne luontoisedut jotka eivät tässä listassa ole. Miten lasketaan käyvän arvon mukaisen luontoisedun arvo ja mitä muuta on otettava luontoiseduissa huomioon.

Kustannusten korvaukset
Kenelle voi maksaa kustannusten korvauksia verottomasti, millä perusteilla niitä voi maksaa ja minkä suuruisina maksun voi maksaa verottomana.
Näitä näkökulmia käydään läpi tässä videossa. Mitä, kenelle ja millä edellytyksillä.

Ennakonpidätys
Monesti ajattelemme että palkkahallinnon ohjelmistomme hoitaa ennakonpidätykset eikä meidän tarvitse niitä ajatella. Palkanlaskijan on kuitenkin ymmärrettävä ennakonpidätyksen perusteet ja rajoitteet. Mitä voidaan tehdä ja miten, millaisia käytännön menetelmiä on miltä näyttää ennakonpidätyksen tulevaisuus.

Poissaolot
Poissaoloja palkansaajilla on sekä palkallisia että palkattomia. Mitä niissä on huomioitava ja mikä on eri poissaolojen keskinäinen suhde jos ne tulevat samalle henkilölle samaan aikaan? Milloin sairauslomasta maksetaan palkka ja milloin ei, milloin työajanlyhennysvapaata on mahdollista siirtää sairausloman ajalta ja milloin ei. Näitä ja monia muita vastaavia kysymyksiä käsitellään tällä videolla.


Työaikajärjestelyt ja ylityöt
Tässä osassa puhutaan erilaisista työaikajärjestelyistä ja ylitöistä sekä siitä miten ne vaikuttavat palkanlaskentaan.

Henkilökuntaedut
Henkilökuntaedut eivät ole luontoisetuja. Henkilökuntaetuja on olemassa sekä yksilöllisiä ja kollektiivisia. Käymme läpi mitä voi antaa ja millä ehdoin ne pysyvät verottomina saajilleen.

Vuosiloma
Vuosioman ansainta ja lomapalkan laskentasäännöt tuottava etenkin uransa alussa olevalle palkanlaskijalle usein pohdintaa. Tällä videolla käyn läpi juuri näitä asioita sekä muuta huomioon otettavaa vuosilomalaskennassa.

Henkilöstökulut ja vähennykset
Henkilösivukuluja on monenlaisia, on tarpeen tunnistaa ne ja niiden keskinäiset erot ja yhtäläisyydet. Palkasta tehdään myös erilaisia vähennyksiä, osa pakollisia ja osa vapaaehtoisia, mitä niissä tulee ottaa huomioon ja mikä on vähennysten järjestys kun niitä palkasta vähennetään.

Lomautukset
Lomautukset on ikävä asia, mutta niistä voi tulla vielä ikävämpiä jos niitä ei palkkahallinnossa hoideta oikein eikä yritystä informoida kaikista niistä asioista joita lomautusten yhteydessä on huomioon otettava.
Tulorekisteri
Tulorekisteri on varmasti se yksittäinen asia josta olen palkkahallinnon puolella puhunut eniten tuntimääräisesti laskettuna. Monesti tänä päivänä puhutaan otsikolla "Ajankohtaista Tulorekisteristä" tai jotain sen tyylistä. Kuitenkin meillä on henkilöitä joille tulorekisteri-ilmoittaminen on uusi tai vähemmän tehty asia. Siksi tämä video lähtee liikkeelle Tulorekisterin perusasioita ja etenee lopulta niihin ajankohtaisiin asioihin.
Kokonaisuuden hinta on 700 euroa + alv. Se sisältää 11 eri koulutusvideota, tehtäviä ja videoidut ratkaisut näihin tehtäviin. Tästä pääset ostamaan verkkokoulutuksen

Tule mukaan kuulemaan ja kysymään
Palkkahallinnon peruskurssi lähtee liikkeelle perusasioita jokaisen osa-alueen kohdalla, mutta vie jokaisen osion riittävän pitkälle jotta sillä tiedolla selviää palkkahallinnon hoitamisesta normaalitilanteissa.
Joka osiossa on opetusvideo jossa käydään asia läpi ja sen lisäksi tehtäviä tähän aiheeseen liittyen. Tehtävien ratkaisuista on oma videonsa, joista osallistujat näkevät vastaukset, tämä video kannattaa tietysti katsoa vasta kun on itse tehnyt tehtävät, jotta oppiminen on mahdollisimman tehokasta.
Koulutus sisältää 11 jaksoa ja on käytettävissä 6 kk ostamisesta.
Jokaisen osion kohdalla on mahdollista esittää kysymyksiä kyseessä olevasta aiheesta, pyrin vastaamaan niihin mahdollisimman nopeasti. Lisäksi kysymyksiä tai mahdollisia ideoita aiheiksi voi kirjoitella viimeisen videon kommenttikenttään.
Kurssi lähtee liikkeelle niin että joka viikko julkaistaan yksi video, mutta voit tulla mukaan milloin tahansa ja silloin sinulla on katsottavissa kaikki ne videot jotka ovat siihen mennessä julkaistu.
Koulutus on katsottavissa puoli vuotta sen ostamisesta.
Tervetuloa mukaan palkkahallinnon kiehtovaan maailmaan
Riikka Lehtinen
Talous- ja palkkahallinnon asiantuntija, KLT, PHT
Koulutus on saanut hyvää palautetta osallistujilta,
tule sinäkin mukaan!